tiistai 6. elokuuta 2013

Yrttipenkistä kiiltoa ja väriä hiuksiin

Kyllästyin lopullisesti voimakkaisiin kemikaaleihin hiusten värjäämisessä pari vuotta sitten ja siitä lähtien pääni väri on saanut lähestyä luonnontilaista perisuomalaista maantien sävyä. Pari kertaa tutkin kauppareissulla väripakkausta, mutta monituiset varoitus- ja ohjetekstit tekivät tehtävänsä jo ennen kemikaaliluetteloon tutustumista ja uusi pirteä look sai jäädä hyllyyn.

Tänä kesänä olen muutamaan otteeseen lueskellut kotikirjastostani löytyvää Lesley Bremnessin kirjaa Monipuoliset yrtit - kaikki yrttien kasvattamisesta ja käytöstä. Monen mielenkiintoisen ohjeen ja kuvauksen joukosta poimin kokeiltavaksi hiusten yrttihuuhtelun reseptin. Huuhtelua käytetään pesun jälkeen ja käyttäjän kärsivällisyydestä riippuen antaa tuloksia kiiltävyydestä kevyeen sävyyn.

Yrttihuuhtelu

1 rkl valittua yrttiä (kuivattuna)
8 dl kiehuvaa vettä
1 rkl omenaviinietikkaa (vaaleisiin hiuksiin sopii myös sitruunamehu)

Kaada kiehuva vesi yrttien päälle ja hauduta kunnes neste on jäähtynyt. Siivilöi yrtit pois ja lisää etikka. Kaada uute hiuksiin päänahkaa hieroen esim. pesuvadin päällä, että saat kerättyä huuhtelun talteen ja toistettua huuhtelua niin kauan kuin jaksat tai uutetta riittää. Viimeistele huuhtelu viileällä vedellä, jotta hiussuomut sulkeutuvat ja kiilto ja sileys pääsevät esiin.

Teräskannu on osoittautunut näppäräksi astiaksi huuhtelun tekemiseen. Kannusta huuhtelua on helppo kaataa päähän, eikä teräsastian kanssa tarvitse pelätä sen sulamista kiehuvan veden kanssa eikä myöskään rikkoutumista sen kolahtaessa laattaseinään tai -lattiaan.

Puolipitkien hiusteni kanssa käsivarsien ja hermojen sietokyky on riittänyt toistamaan huuhtelua siihen saakka, kun huuhtelua on ollut jäljellä n. 4 dl. Siihen mennessä nesteen on ehtinyt valuttaa kymmenisen kertaa. Tuloksena ovat olleet ihanasti kiiltävät ja todella sileät hiukset. Väriinkin on tullut hieman lisää tummuutta.

Värin syvyys kasvaa käyttökertojen myötä, joten usein toistettuna tuloskin on intensiivisempi. Värjäystarkoituksessa kannattaa yrteistä kuitenkin valmistaa huuhtelun sijaan vahva keite tai tahna. Keitteen saa aikaiseksi lisäämällä 50 g yrttiä 1 litraan vettä ja keittämällä seosta hiljalleen kannen alla 20 minuuttia. Keitettä valutetaan hiusten läpi kuten huuhteluakin. Tahnan pohjaksi tulevaan keitteeseen käytetään puolestaan 25 g yrttiä ja reilu 2 dl vettä. Keittämisen ja siivilöinnin jälkeen yrttikeitteeseen lisätään valkosavea (kaoliini) sopivan paksuisen tahnan aikaansaamiseksi. Tahna levitetään hiuksiin ja annetaan vaikuttaa vähintään 20 minuuttia. Lämpö edesauttaa värin tarttumista, joten hiukset kannattaa suojata esim. muovipussilla ja pipolla tai pyyhkeellä.

Hiusten värjäämiseen voi käyttää useita kotipuutarhoistakin löytyviä yrttejä. Hiusten vaalentaminen ei onnistu ilman kemiallisia käsittelyjä, mutta vaaleiden sävyjen korostamiseen sopivat kamomilla, ukontulikukka, raparperinjuuri sekä salkoruusun sini-lilat kukat (kirkastavat erityisesti likaisen kellertäviä hiuksia). Tummentamiseen puolestaan kannattaa kokeilla salviaa yksinään tai yhdessä rosmariinin tai vadelmanlehtien kanssa. Punertavaan lopputulokseen pääsee kotimaisin voimin kehäkukan avulla, myös Suomessa harvinaisen rohtorastin juuri, huonekasvina viihtyvä punainen kiinanruusu ja sahrami ovat kokeilemisen arvoisia hiusten punertajia. Mustille hiuksille suositellaan mustaseljan marjoja ja harmaille hiuksille salkoruusua (sini-lilat kukat poistavat keltaisuutta), rohtopähkämöä (korostaa keltaisuutta) sekä salviaa (tummentaa ja lisää kiiltoa).

Jos hiusten sävyttäminen luonnon voimin kiinnostaa, nyt on hyvä aika kerätä ja kuivata tarpeita myös talven tarpeisiin. Onnistuneet kokeilut voivat puolestaan vaikuttaa ensi kesän puutarhaunelmiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti