Äiti, lisää keittoa!

Vatsa pullistelee lounaan jälkeen onnesta niin itsellä kuin lapsillakin. Harvaa ruokaa meillä pyydetään lisää, mutta tässä on yksi santsikierroksen ansainneista resepteistä.

Lempeä bataatti-linssikeitto
n. 1 litra vettä
suolaa
100 - 150 g punaisia linssejä
1 bataatti
2 - 3 porkkanaa
(1-2 kynttä valkosipulia)
1 tl rakuunaa
valkopippuria

Kuoritut kasvikset ja linssit keitetään suolatussa vedessä pehmeiksi (n. 20 minuuttia) ja keitto soseutetaan. Lisätään kämmenpohjassa hieman murskattua rakuunaa (hierominen avaa aromit) ja varovaisesti valkopippuria (alkuun max. 1/4 tl), sillä sen maku voimistuu hetken aikaa lisäämisestä. Tarvittaessa pippuria saa lisää, mutta pois sen ottaminen ei onnistu.

Keiton lisänä voi tarjota raejuustoa, jogurttia tai siemeniä tai keiton voi halutessaan koristella vihreällä tupsulla, mutta itse en ole sellaisia aikoihin lautaselleni kaivannut. Linssit tuovat keittoon proteiineja sekä ruokaisuutta ja bataatti samettista makeutta - toimiva ja täyttävä yhdistelmä ihan sellaisenaan. Reseptiä on myös helppo varioida ja keiton sekaan sujahtaakin usein esimerkiksi kesäkurpitsan jämä tai pöydällä yksinäisyyttään poteva sipuli.

Juuri valmistunut keitto on muuten todella kuumaa ja siihen polttaa kielensä takuuvarmasti. Minulla onkin tapana tehdä keitto valmiiksi ja lähteä sen jäähtymistä odotellessa vaikka hetkeksi ulos.

Pitääkö nokkonen ryöpätä?

Pitkin kevättä ja kesää on huomioni kiinnittynyt erilaisiin nitraatteihin liittyviin varoituksiin, ohjeisiin ja ilmoituksiin. Aloin pohtimaan, mitä ne nitraatit oikein ovatkaan ja miksi niitä pitää niin kovasti vältellä. Toki tiedän, etteivät varsinkaan lapset saa syödä ylenmäärin (jos lainkaan) nakkeja ja että pinaatissa, nokkosessa ja punajuuressakin on jotain ei-toivottavaa sisältöä. En kuitenkaan osannut kertoa itselleni, miksi nitraattia ei saisi nauttia määräänsä enempää ja mitä seurauksia yliannostuksella voisi olla. Eipä siinä sitten muuta kuin ottamaan asiasta selvää.

Punaisen lihan (nakit, makkarat, leikkeleet pekonit jne) säilöntäaineena käytettävä nitriitti (E249, E250) syntyy sivutuotteena, kun salpietarista valmistetaan nitraattia (E251, E252). Nitraattia saa käyttää lihan lisäksi juustojen ja kalavalmisteiden säilöntäaineena. Lisäksi monissa kasviksissa on luontaisesti nitraatteja ja myös juomavetemme on usein nitraattipitoista. Nitraatit muuntuvat ruoansulatuksen tuloksena nitriiteiksi ja voivat edelleen muuntua syöpää aiheuttaviksi nitrosoamiineiksi. Nitraattien tiedetään myös vaikeuttavan elimistön kykyä kuljettaa happea. Sekä nitraatille että nitriitille on asetettu päivittäiset enimmäissaantisuositukset - nitraattia saa nauttia enemmän (3,7 mg/kg/vrk) kuin nitriittiä (0,06 mg/kg/vrk). 70 kiloinen henkilö saa siis päivässä nauttia 259 mg nitraattia, 20 kiloinen lapsi 74 mg.

Lihajalosteiden ja juustojen nitraattipitoisuudet ovat teollisuuden sanelemia, mutta kuinka on kasvisten laita. Jokainen nokkosia ravinnoksi kerännyt on varmasti kuullut, ettei niitä saa kerätä lantaloitten ja ulkohuussien liepeiltä. Syynä siihen on se, että lannoitteet sisältävät runsaasti nitraatteja ja kasvit keräävät niitä itseensä . Sinänsä ironista, sillä runsaassa lannoitteessa nokkoset rehottavat rehevimpinä ja houkuttelevimpina kuin monessa muussa paikassa. Lannoitteen lisäksi myös valon ja veden määrä vaikuttavat kasvisten nitraattipitoisuuksiin. Mitä enemmän valoa ja vettä, sitä vähemmän nitraatteja. Edelleen, avomaalla kasvaneet kasvikset sisältävät vähemmän nitraatteja kuin kasvihuoneessa kasvaneet, nuoret lehdet vähemmän kuin vanhat, sisemmät lehdet vähemmän kuin uloimmat... Myös kasvikohtaisia on runsaasti: toiset keräävät enemmän nitraattia kuin toiset. Perunassa kuori on nitraattipitoisin, porkkanassa ja punajuuressa taas sisus, rucolassa on enemmän nitraattia kuin tammenlehväsalaatissa. Nitraatit kulkeutuvat kasviin veden ja ravinteiden mukana. Siksi kasvin lehdissä on enemmän nitraattia kuin sen varressa ja siemenissä.

Luomutuotetuissa kasviksissa on todettu olevan vähemmän nitraatteja, koska luomutuotannossa ei käytetä nitraattipitoisia lannoitteita. Seuraava salaatin nitraattipitoisuuksia vertaileva taulukko on peräisin Kemikaalicoctailin sivulta.


Tänä kesänä olen kiinnittänyt huomiota kaupoissa myytävien luomusalaattien pakkauksiin. Niissä sanotaan, että nitraattipitoisuuden olevan alle 10% sallitusta. Aika huimaa, mikä ero ei-luomutuontatoon!

Eviran sivuilta löytyvää taulukkoa tutkiessani mieleeni juohtui väistämättä ihmetys. Pinaatti kehotetaan ryöppäämään aina, mutta salaatteja, rucola mukaan lukien, neuvotaan monin paikoin syömään niin paljon kuin sielu suinkin sietää. Pinaatin suurin sallittu nitraattipitoisuus on 3500 mg/kg. Tavallisen salaatin enimmäislukema on korkeimmillaan 5000 mg/kg ja rucolan 7000 mg/kg. Enimmäismäärät ovat voimassa talviaikaan, siis kasvihuonekaudella. Noiden lukemien perusteella olisin huomattavasti enemmän huolissani kansalaisten salaatin- kuin pinaatinsyönnistä! Nokkosen nitraattipitoisuuksista en löytänyt ihan tuoretta tietoa, mutta vuonna 1985 tehdyssä tutkimuksessa on todettu luonnonnokkosten nitraattipitoisuuden olevan syksyllä alhaisimmillaan 90 - 262mg/100g (siis 900 - 2620 mg/kg).

Salaatinpurijan kannattaa siis suosia luomua, mutta entäs jos kasvattaa salaattinsa itse. Kotipuutarhurin kannattaa miettiä, millä keinoin kasvimaansa lannoittaa ja tarvittaessa tutkia lannoitepussien tuotetietoja. Jos nitraatteja haluaa vältellä, on syytä suunnata salaattipenkille ja nokkospuskaan aamupäivällä, jolloin kasvien nestekierto on yön jäljiltä alhainen, eivätkä nitraatit ole ehtineet nousta maasta kasviin. Samaa logiikkaa käyttäen juurikasvien oikea keruuaika olisi iltapäivällä, jolloin nitraatit ovat pakkautuneena kasvin maanpäällisiin osiin.

Nitraatti on vesiliukoinen aine, joten ryöppääminen ja keitinveden pois kaataminen vähentävän kasvin nitraattipitoisuutta. Keittäminen tosin poistaa myös monia hyödyllisiä ravintoaineita. Pienen asiaan perehtymisen jälkeen en taida enää itse vaivautua nokkosia ryöppäämään, jos käyttö on satunnaista ja määrät pieniä. Sen sijaan mietin kaksi kertaa, kuinka paljon salaattia ja montako kertaa päivässä mätän lautaselleni - varsinkin, jos en tiedä, mistä se on peräisin. Toisaalta, silmiini osui surffatessa tuon tuosta väite, että C-vitamiini estäisi nitraattien muuntumisen nitrosoamiineiksi ja se tekisi kasvisten sisältämän nitraatin vähemmän haitalliseksi. Tiukkaa faktaa en onnistunut löytämään, joten sen metsästäminen jatkuu vielä. Sen sijaan löysin kuitenkin mielenkiintoisen sivuston, jossa kerrotaan nitraatin suotuisista vaikutuksista mm. verenpaineeseen.

Aikamoiseen pöpelikköön tulin pääni työntäneeksi, kun nitraateista kiinnostuin. Yksiselitteistä ja oikeaa totuutta kun ei tunnu ihan helposti löytyvän. Vakuutuin kuitenkin jälleen lisää luomutuotannon eduista ja voileipien päällä taidetaan meidän taloudessa nähdä kinkkua useammin pelkkää ylähuulta.

Loppuun vielä joitakin linkkejä, joiden takaa löytyy lisää asiaa nitraateista.

http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/tietoa+elintarvikkeista/elintarvikevaarat/elintarvikkeiden+luontaiset+myrkyt/kasvisten+nitraatit/

http://www.pronutritionist.net/nitraatit-ovat-terveellisia-mitah/

http://www.evira.fi/portal/fi/tietoa+evirasta/julkaisut/?a=view&productId=134

http://kemikaalicocktail.blogspot.fi/2008/10/luomussa-on-vhemmn-nitraatteja.html

http://kappa.ttl.fi/kemikaalikortit/khtml/nfin1120.htm

http://rasvamaksa.info/2012/07/nitriitti-vaanii-makkarahyllylla/

http://www.evira.fi/portal/fi/tietoa+evirasta/esittely/toiminta/riskinarviointi/kaynnissa+olevat+projektit/lasten+ja+aikuisten+altistumien+nitraatille+ja+nitriitille/

Miksi sinä etelän mies huidot?

Etelästä en oikein voi väittää olevani ja muniakin löytyy ihan sarjoissa, mutta yksi syy huitomiseen on se, että kaupoissa myytävien hyttyskarkotteiden tuoksu on nenälleni tyrmäävää lemua. Jos sen vielä iltanuotiolla kestääkin, niin viimeistään hiuksista ja hiusrajasta tyynyliinaan hieroutuva odööri on minulle liikaa. Suihkussa pitäisi käydä pesemässä karkotteet pois, mutta aina ei vain kertakaikkiaan jaksa.

Karkotepurkkien kyljissä muistutetaan myös muun muassa, ettei tuotteita saa käyttää neljää tuntia kauempaa, ettei niitä saa käyttää laajoilla ihoalueilla tai syvissä ihopoimuissa, eikä niitä myöskään saa säilyttää ihmis- tai eläinravinnon lähettyvillä. Myöskään arkoja tekstiilejä tai kännykoitä ei saa hyttysmyrkyille altistaa. Muistan kuinka kerran kesäteatteriurallani hyttysmyrkky syövytti hopeakankaasta tehdyn merenneitopukuni rikki.

Mikä siis neuvoksi, kun ininä ärsyttää hermoja ja puremat ihoa? Tänä kesänä hyttysiä ei ole ollut edellisvuosien malliin, mutta sen verran kuitenkin, että muutamaa luonnollisempaa karkotuskeinoa olen päässyt kokeilemaan.

Eräänä kosteana kesäiltana ennen kuin lähdin ystäväni kanssa etsimään geokätköjä, halkaisin sitruunan ja sivelin puolikkaalla kasvot, kädet ja niskan. Vähän sotkuista hommaa se oli, sillä hedelmälihan riekaleita tarrautui kiinni ihoon. Kurkistus peiliin, enimmät hedelmänpalat lavuaariin ja menoksi. Alkumatkan teho olikin hyvä, mutta sitten aika ja ympäristön kosteus tekivät tehtävänsä. Sitruunanmehua ei myöskään kannata käyttää auringonpaisteessa, sillä se voi aiheuttaa vaaleita laikkuja ihoon. Kuivalla kelillä aion kuitenkin lähteä metsäretkelle halkaistu sitruuna taskussani.

Vauva-aiheisilla keskustelupalstoilla annetaan vinkkejä, että vaunuihin kannattaa laittaa ötököitä karkottamaan limen puolikas, johon on tökitty neilikoita. Myös jommasta kummasta iltapäivälehdestä luin alkukesästä vinkin, että neilikka olisi toimiva karkote hyttysiä vastaan. Muutama päivä ennen juhannusta kaadoinkin purkkiin noin desin kirkasta viinaa ja murskasin morttelissa teelusikallisen verran neilikoita. Pistin jauheen purkkiin ja annoin sen seistä ja tekeytyä pari päivää. Lopputuloksena oli jouluisen tuoksuinen uute, joka sekin tuntui loitontavan inisijöitä. Tuotekehittelylle jäi kuitenkin vielä sijaa, sillä liemi on himpun vaikeaa levitettävää, varsinkin suurisuisesta purkista. Kunhan saan jostain käsiini joutavan pienen sumutepullon, pistän uutetta siihen ja jatkan testiä. Ajatuksissa on myös tehdä neilikkaöljyä, jonka käyttöominaisuudet tuntuisivat maalaisjärjellä ajatellen mukavammilta. Öljyn voi tehdä heti valmiiksi keittämällä tai vaihtoehtoisesti seisottamalla aurinkoisella ikkunalaudalla pari viikkoa.

Kylpyhuoneen kaapista löytyi myös iloinen yllätys. Osallistuin kesäkuun alkupuolella yrttipäivään, jossa teimme erilaisia voiteita ja hoitoöljyjä. Eräs öljy, jonka tein pieneen pulloon, sisälsi pullon täyden manteliöljyä, johon lisäsin eteerisiä öljyjä seuraavasti: kaksi tippaa mäntyä, kaksi tippaa sitruunaa ja yksi tippa mandariinia. Tuloksena oli ihanan tuoksuinen vartaloöljy, jonka olen huomannut toimivan myös hyttysiä karkottavana. Männyn tehosta hyönteisiä vastaan en osaa varmaksi sanoa, mutta sitrushedelmät ainakin tekevät tehtävänsä. Tuloksena on myös ihanan pehmeä iho. Öljy on helppokäyttöistä, mutta sen imeytymistä saa odotella hetken, jos haluaa välttää vaatteiden tahriintumista.

Olen myös lukenut, että teepuuöljy on toimiva hyönteiskarkote ja vannoopa joku ihan tavallisen ruokaöljynkin nimeen. Kerrotaan myös, että suopursukin pitäisi hyttysiä etäämmällä. Nämä konstit ovat minulta kuitenkin vielä testaamatta. Tuntikausien täydellistä tehoa luontaisilla vaihtoehdoilla tuskin onnistuu tavoittamaan, mutta niin monta positiivista kokemusta olen kerännyt, että jatkan toistaiseksi valitsemallani linjalla.