Kuten jokaisena keväänä, niin tänäkin vuonna paloin intoa puutarhahommiin. Aika jännä ilmiö muuten se, että heti kun ensimmäinen pälvi pilkistää lumen alta, sormia alkaa vietävästi syyhytä päästä sitä kuopsuttamaan. Esikasvatushommat pääsin toki aloittamaan jo aiemmin ja silloin olikin hyvä hetki perehtyä siementen itämisen ja kuun vaiheen väliseen riippuvuussuhteeseen.
Ennen kasvimaakauden alkua aloin olla kokemuksen myötä selvillä siitä, että ylöspäin kasvavat siemenet kannattaa kylvää heti uuden (ts. mustan) kuun mentyä. Itämisprosentti kasvoi huimasti, kun malttoi vilkaista ensin kalenteriin. Edellisen kerran kuusta kirjoittaessani olin suuntaamassa laskevan kuun aikaan juurikassiemenineni kasvimaalle. Punajuuri ja nauris olivatkin ihmeellisiä itäjiä: punajuuri kurkisti mullan seasta kolmessa päivässä ja nauris neljässä. Ja ensi kerran jätän suosiolla enemmän rakoa siementen väliin. Tälläkään kertaa en pieniä siemeniä laskenut, mutta tungoksesta päätellen lähes kaikki itivät.
Porkkanalla sen sijaan oli jonkinsortin ongelmia. Kylvin uuteen kasvulaatikkoon porkkanan siemennauhaa yhteen riviin ja toiseen riviin pääsi siemensekoitusta oransseista, keltaisista ja violeteista porkkanoista. Nämäkin siemenet nauttivat samanlaista hoitoa kuin muutkin kylvökset ja kate piti rikkaruohoja kurissa, mutta silti maan pinnalle tuli parin viikon päästä näyttäytymään noin kymmenen porkkanantaimeksi tunnistettavaa tupsua. Ehkä kylvös pääsi sittenkin kuivahtamaan tai jokin muu meni vikaan. Se jää toistaiseksi arvoitukseksi.
Kylvin kokeeksi samaan aikaan juurikkaiden kanssa salaattisekoitusta sille väärässä kuun vaiheessa. Salaattia iti sopivan harvakseltaan, mutta ero pari viikkoa myöhemmin, oikeaan aikaan, kylvettyihin salaatteihin oli itävyydessä huima. Sittemmin ovat aurinko, kuumuus, kylmyys, kuivuus ja vetisyys tehneet tehtäviään. Kerrottakoon kuitenkin, että kylvökset ovat noin puolen metrin päässä toisistaan, eri laatikoissa tosin, ja vain oikeaan aikaan kylvetty salaattisekoitus kasvattaa kukkavarsia.
Herneen itävyydestäkin haluaisin jotain sanoa, mutta tänä vuonna tärkein opetus oli pistää kasvuharso laatikon päälle, kunnes versot ovat ainakin 5 cm korkeita. Itävien herneiden tuoksuko lienee vai mikä, mutta varikset kävivät tyhjentämässä penkin niin, että ensimmäisen kylvön onnistuminen jäi täydeksi mysteeriksi. Toinen kylvös sai alkunsa laskevalla kuulla, mutta harson alta paljastui kuitenkin terhakoita taimia, joiden sadosta saamme nyt nauttia.
Monta oppia tuli tämänkin kesän aikana jälleen saatua, mutta paljon jäi vielä opiskeltavaakin pimeille talvi-illoille. Syksyn kääntyessä talveksi takki on tosin yleensä tyhjä ja puutarhuri iloitsee lumesta, joka peittää pihan alleen, kätkee tekemättömät työt ja antaa luvan levätä ja unohtaa kasvimaahommat hetkeksi. Mutta viimeistään kevätauringon kutitellessa maisemaa alkavat sormet jälleen syyhytä ja puutarhakirjojen sivut saada taas hiirenkorvia ahkerasta selailusta.
Kuun vaiheista ja niiden vaikutuksista kiinnostuneille suosittelen lämpimästi Yläkuu -sivustoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti