Pihamaan pienet auringot

Lapsena minulla oli tapana seurata mummuani pihamaalle ja metsään kuin hai laivaa. Mummun kanssa paistettiin keväisin nokkoslettuja ja syksyisin tattimuhennosta. Hänen kanssaan opin suomustamaan ahvenia ja rakastamaan kivien keräilyä. Mummun ansiosta tiesin jo varhain, että voikukkaa voi syödä. Leikkien lomassa suuhuni sujahti palanen vihreää lehteä. Ja heti perään keltaisia terälehtiä peittämään lehden suuhun tuomaa kitkerää makua. Iän myötä tapa jalostui sen verran, että kasvin osat päätyivät suuhun salaattikulhon ja lautasen kautta.

Voikukalla on useita terveysvaikutuksia, joista tunnetuimpia lienevät maksan puhdistus ja nesteenpoisto. Kasvin voima piilee sen lehdissä ja juurissa ja erityisesti lehtiä hyödyntäviä ruoka- ja yrttilääkintäohjeita on saatavilla runsaasti. Kukista tiedän keitettävän hunajamaista siirappia, joka maistuu kuulemma pähkinäiseltä ja vaniljaiselta. Väitetään myös, että voikukan nupuista saa etikkaan ja suolaan säilömällä aivan kapristen kaltaista tavaraa. Nettiä selatessa silmiini osui kuitenkin tiukimmin munakkaan resepti, johon tuli voikukan kukintoja. Sitähän pitäisi kokeilla nyt, kun materiaalia on piha pullollaan! Tuumasta toimeen siis.

Voikukkamunakas
2-3 dl voikukkia: täysin auki, vihreine osineen, mutta ilman varsia
sitruunamehua
2-3 kananmunaa
1/2 tl suolaa
loraus vettä
voita

Laita voi pannuun, kuumenna, vatkaa munakasseos kasaan, latele voikukkia naama alaspäin kuumaan pannuun, lisää loraus sitruunamehua ja kaada munakasseos päälle. Kansi päälle, väännä hellan nuppi 1/3 täydestä, anna tekeytyä 15 minuuttia, tarjoile. (Facebook ryhmästä Käytännön lääkekasvit)

Ajattelin kokeilla reseptiä varovasti, sillä munakas oli tulossa itselleni ja lapsilleni lounaaksi. Jos homma ei ollenkaan toimi, saan helposti nypittyä rehut pois ainakin lasten lautasilta. Ovathan mm. paprika ja salaatti saaneet heiltä aiemmin välittömän tuomion jäädä toistaiseksi vain lautasen koristuksiksi. Pistelin ruskistuneeseen voihin kukintoja ja ihastelin, kuinka ne vaihtoivat väriään ja kutistuivat hetkessä. Totesin myös, että efekti ei toteudu, jos kukka joutuu pannulle kyljelleen. Kun noin 10 pientä kukkaa oli tökittynä pannulle ja muutama pitkäksi unohtunut varrenpätkä katkottu pois, kaadoin päälle neljän munan munakasseoksen ja odottelin. Kukinnot pullahtelivat heti seoksen pintaan ja ehdin jo ajatella, että onnistuin sössimään koko jutun. Olin kuvitellut että kukat jäisivät paikoilleen ja käännetty munakas olisi täynnä pieniä aurinkoja. 

Voi onnistumisen iloa! Munakas maistui lapsillekin ja lautaset tyhjenivät hyvää vauhtia. Voikukan maku on todentotta hieman pähkinäinen ja voi korostaa sitä loistavasti. Koska useat siirappireseptit varoittavat vihreistä osista niiden karvauden vuoksi, maistelin ja mutustelin kukintoja tarkasti. Ehkä pieni karvaus on aistittavissa, mutta se ei todellakaan, ainakaan tässä reseptissä, ole mitään verrattuna esim. rucolaan tai moniin miedompiinkaan salaatteihin.  

Nyt katseeni kääntyy vähän väliä ikkunasta ulos: kestäähän voikukkakausi vielä pitkään, sillä tätä on saatava lisää! Seuraavassa kokeilussa jätän munakasmassan pois ja teen kukinnoista lämpimän kasvislisäkkeen. Tai napostelen sen ihan vain sellaisenaan, vaikka iltapalaksi.