Tahmeaa hyvää

Tämä tarina sai alkunsa silloisen kotikaupunkini Joensuun Kaislakadulta noin 15 vuotta sitten. Istuin ystäväni kotona alkavan syysflunssan kourissa. Hän keitti minulle teetä ja kaivoi kaapista purkin itse keitettyä kuusenkerkkäsiirappia. Se kuulemma helpottaisi. Oliko syynä tee, sympatia vai kotiin viemisiksi saatu siirappipurkki, kurja olo tuntui kuitenkin helpottavan. Siitä lähtien olen keväisin katsellut uutta keväisen vaaleanvihreää vuosikasvua puskevia kuusia sillä silmällä. Jonain päivänä vielä minäkin teitä keittelisin.

Kauan sai aikeeni hautua ja odottaa toteutumistaan, kunnes viimein koitti se päivä, jolloin keittiömme täyttyi huumaavasta kuusentuoksusta. Joulukuusen mukanaan tuoma vieno havuntuoksu ei yllä lähellekään keittyvien kerkkien vahvaa, mutta hyvää aromia. Kiireisen kokkaajan keittiöön ei siirapin keittäminen sovi, sillä aikaa tuhrautuu helposti viisi tuntia. Jälkiviisaana voin myös todeta, ettei hellepäiväkään ole ihan paras valinta hellan ääressä hikoiluun.

Netistä löytyi etsivälle useampi hieman toisistaan poikkeava siirappiohje, joita sujuvasti soveltamalla ja vähän omiani säveltämällä päädyin seuraavaan reseptiin:

2 litraa kuusenkerkkiä
2 litraa vettä
1 kilo intiaanisokeria

Pistin kerkät isoon kattilaan, liotin yön yli ja aamulla pistin kattilan tulille. Monet reseptit kehoittivat kaatamaan liotusveden pois, mutta toisaalta löytyi myös ohjeita, joissa liotusvesi keitettiin, joten päädyin aromien maksimoimiseen liotusvettä käyttäen. Kahden tunnin keittämisen jälkeen siivilöin kerkät pois liemestä, lisäsin sokerin ja jatkoin keittämistä toiset kaksi tuntia vähän väliä keitosta sekoitellen. Kaikki löytämäni reseptit ohjeistivat käyttämään sokeria, sitä tarkemmin määrittelemättä. Intiaanisokerin suurena ystävänä halusin kokeilla, millaisen tujauksen sen hieman salmiakkimainen aromi toisi lopputulokseen.

Ensi maistelulla kiehuva sokeriliemi ei tehnyt vaikutusta. Se maistui vetiseltä, pihkaiselta ja vähän makealta. Keittäminen teki kuitenkin ihmeitä, sillä pihkainen maku väistyi vähä vähältä. Loppujen lopuksi tuloksena oli vajaa litra tummaa, paksua ja hyvää siirappia. Intiaanisokerin ruskea väri teki lopputuloksesta aivan tummanruskeaa ja sen aromi pääsee siirapissa oikeuksiinsa peittämättä kuitenkaan kuusen makua.

Nyt ovat ensimmäiset purnukat odottamassa  syysflunssien saapumista. Kuusenkerkkäsiirappia on kansanlääkinnässä käytetty erityisesti yskänlääkkeenä ja hengitystieinfektioihin. Tuore kerkkä on muutenkin melkoista superruokaa. Siitä löytyy vitamiineja, hivenaineita ja antioksidantteja niin paljon, että kokeileminen kannattaa, vaikka salaatissa. Lääkekäytön lisäksi siirappia tullaan meillä käyttämään ainakin jäätelön ja lettujenkin kastikkeena. Haaveilen vielä toisen koesatsin keittämisestä, tällä kertaa liotusvesi pois kaadettuna ja tavallista sokeria käyttäen. Muutenhan ei voi tietää, mikä on parasta. 

Kerkkien keräämiseen pätee sama sääntö kuin joulukuusiinkin: jokamiehen oikeudet eivät niihin asti yllä, vaan keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa.