Etana, etana...

Pari vuotta sitten nappasin kasvimaalta satunnaisesti löytämäni lehtokotilon käsiini ja heitin sen keskelle pihanurmea. Ajattelin, että luonto hoitaa omansa pois. Vuosi sitten kävimme lähinaapureiden kanssa yhdessä taistoon lisääntynyttä kotilokantaa vastaan ja vertailimme tontinrajoilla saaliitamme. Tänäkin vuonna kiersin alkukesästä ahkerasti etikkaämpärin kanssa kukkapuskasta toiselle ja edelleen kasvimaalle hukuttaen niljakkaita happoliemeen. Kesän myötä into kuitenkin laantui; pikkutarkka etanakeräys piti nilviäiset poissa viikon pari, mutta sitten lähimetsän uumenista ja kuoriutuneista munista olikin saapunut jo uusi armeija taistelutantereelle.

Tänä kesänä lehtokotiloita on ollut naapurustossamme todella paljon. Yhden reilumman kokoisen perennan, kuten kotkansiipisaniaisen tai jalopähkämön, juuresta ja lehdiltä kotiloita voi löytyä kerralla helposti 30 kappaletta. Kotiloiden ruokavalio on sangen yksikertainen: niille kelpaa kaikki. Alkukesästä kotilot olivat erityisen viehtyneitä vuohenputkesta, sittemmin niille on kelvannut keskimääräistä paremmin mm. vuorenkilvet, nauhukset, perunanvarret, nauriit, vadelmat, apila... Kotiloiden sanotaan välttävän hiekkaesteen ylittämistä, mutta kummasti niitä näkyi pitkin kesää keskellä joka suuntaan metrien laajuista kivituhkakenttää, ylittämässä lämmintä asfalttitietä tai tutkimassa alikulkutunnelin betonikattoa. 

                                                  Kuvan lähde: Wikipedia

Hurjimpia hetkiä koin heinä- elokuun vaihteessa kosteana päivänä lähimetsän polulla, kun jokaisen askeleen alla rusahti, polkua ympäröivät horsmat ja vadelmat olivat täynnään kotiloita ja ylöspäin vilkaisemalla näin niiden kiikkuvan vaahteroissa ja pihlajissa aina kolmen metrin korkeuteen saakka valmiina tippumaan alikulkijan niskaan. Niitä oli muutaman sadan metrin matkalla tuhansia.

Puistatuksista toettuani en voinut muuta kuin todeta, ettei kotiloista tule eroon pääsemään - ne ovat tulleet jäädäkseen ja levitäkseen. On vain yksinkertaisesti sopeudettava niiden olemassaoloon. Luonnonlakien mukaan myös niiden olioiden, jotka kelpuuttavat lehtokotilot ruokavalioonsa, tulisi myös piakkoin runsaslukuistua näin notkuvan pöydän ääressä ja hillitä kotilokannan kasvua. Pihallemme variksille naurava harakkapoikue tai räkättirastasparvi ovatkin saaneet osakseen huomattavasti aiempaa suopeampia katseita. Tervehdin myös ilolla jokaista siilistä kertovaa merkkiä. Tervetuloa meidän pihaan, syötävää kyllä riittää!

Edelleen otan aika ajoin asioikseni kerätä kotiloita etikkakylpyyn kasvimaalta tai kukkapenkistä, missä niiden herkuttelu merkittävästi häiritsee. Mutta useammin huomaan poimivani vastaantulevan kotilon käteeni ja nakkaavani sen keskelle pihanurmea tai -tietä ajatellen, että luonto hoitaa omansa pois.  

                                                                Herkuttelun jäljet


Itsestäni ei ole, ainakaan vielä, kotiloita syömään, mutta kiinnostuneille suosittelen Makustelijoiden blogia, jossa kokeiltin kotiloiden kokkaamista keruuhommista alkaen.