torstai 20. kesäkuuta 2013

Raakaa kakkua juhannuspöytään

Voisin luokitella itseni sekasyöjäksi. Lautaseltani voi löytyä monta päivää perätysten lihaa ja perunaa, kun taas välillä menen eteenpäin vihersmoothien voimin. Noiden kahden mainitun väliin mahtuukin sitten aikamoinen liuta erinäisiä ruokalajeja ja raaka-aineita, joita mieluusti käytän ja kokeilen.

Kun silmiini sattui keväällä Hidasta elämää -sivuston blogista raakabrownien resepti, päätin heti, että sitä täytyy testata. Ihan perinteistä kahvileipää se ei ollut, mutta niin positiivinen kokemus, että päätin tehdä sitä uudemman kerran ja viedä suvun arvioitavaksi juhannuksen kahvipöytään.

Resepti on melkoisen simppeli ja siltä varalta, että herkku maistuu muillekin, tein sitä tupla-annoksen.

Synnitön Brownie {kahdelle – tai neljälle maltilliselle}

16 kpl pehmeitä keskikokoisia taateleita
2,5 dl kaura- tai mantelijauhoja {löytyy myös gluteenittomia}
0,75 dl raakakaakaojauhetta {esim. luontaistuotekaupat, Ruohonjuuri, Fitness First}
3 – 4 rkl kookosöljyä
2- 4 rkl vettä {testaa ensin vähän ja lisää tarpeen mukaan -> tavoitteena tahmea massa}
ripaus hyvälaatuista suolaa {esim. Himalajan kristallisuola}
kookosjauhoa päälle {valinnainen}
Näin teet:
Laita pehmeät taatelit, kookosrasva ja vesi tehosekoittimeen. Sekoita, kunnes sinulla on suht tasainen massa {ei haittaa jos osa taateleista on palasina mukana}.
Laita kuivat aineet ja hippunen suolaa taikinakulhoon.
Sekoita kostea massa ja kuivat aineet yhteen käsin, monitoimikoneessa tai hyvässä tehosekoittimessa.
Vuoraa suorakaiteen mallinen vuoka leivinpaperilla ja painele massa käsin vuokaan {tästä määrästä tulee 4 cm paksu brownie vähän alle puoleen vuokaan}.
Laita brownie jääkaappiin kylmenemään n. 30 minuutiksi -> herkuttelemaan! (Reseptin löysin täältä.)

Liotin kuivattuja taateleita muutaman tunnin ennen kuin aloitin taikinan tekemisen. Edellisellä kerralla aloitin suoraan, kun pussin kyljessä luki taateleiden olevan pehmeitä. Tehosekoitin oli silloin kovilla, mutta liotettujen taateleitten kanssa pärjäsin mainiosti sauvasekoitinta käytten. Raakakaakaojauhetta ei ollut inspiraation iskiessä käsillä, joten käytin kaapeistamme löytynyttä hyvää tummaa kaakaojauhetta. Jauhoina käytin kaura- ja mantelijauhoja n. puolet ja puolet.

Tuplataikina täytti sopivasti alumiinisen paistovuoan ja browniekakku tekeytyy nyt jääkaapissa. Jännityksellä odotan, minkälaisia kommentteja kokeileva keittöni saa tällä kertaa arvovaltaiselta raadilta.

Omat otokseni kakusta valoittuivat omituisesti, joten lainasin kuvan Hidasta Elämää -sivustolta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti