Q-kuppi rules ok

Kun aikoinaan liityin Facebookiin, villityksenä oli kuulua mitä mielikuvituksellisimpiin ryhmiin, joilla ei ollut sen kummempia tarkoitusperiä. Muistan kuuluneeni ainakin "Lihavat pääsevät pulkalla kovempaa" ja "Sylvi - väärä vuodenaika" -ryhmiin. Yksi ryhmä oli "Q-kuppi rules ok", johon vannoutuneena kuukupin ystävänä tietenkin liityin heti. Aktiviteettejä tai postauksia ryhmässä ei juuri ollut, eikä yksikään kuukuppien valmistaja markkinoinut tuotteitaan tai vaatinut tykkäämään julkaisusta tai jakamaan kuvia. Olipahan ryhmä vain.

Nyt joku ihmettelee, mistä ihmeestä blogisti nyt kirjoittaa. Kuukuppi on silikonista tai luonnonkumista valmistettu noin puolen desilitran vetoinen kuppi, jota käytetään kuukautissuojana. Kuppi asetetaan kuukautisten aikana emättimeen ja se tyhjennetään ja huuhdellaan muutaman kerran päivässä. Sitä voi käyttää myös yöllä. Kuppi on hyvä desinfioida ainakin kerran kuussa keittämällä sitä viisi minuuttia tai jos kyseessä on luonnonkuminen kuppi, liottamalla sitä etikkavedessä. Kuukupin käyttö on turvallista, eikä sen käytön yhteydestä ole raportoitu yhtään TSS-tapausta, mistä erityisesti tamponinkäyttäjiä varoitellaan (lisätietoja TSS:stä netistä tai tamponipaketin sisältä).

(Kuvien lähde Leastore/ MeLuna)

Yhden kupin käyttöikä on vuosia, joten se on ympäristö- ja lompakkoystävällinen vaihtoehto. Kupin hinta pyörii kolmenkympin kieppeillä, joten kertainvestointinakaan se ei ole mahdoton. Kuppia myyvät muun muassa apteekit ja ekokaupat, mutta sen saa tilattua kätevästi myös netistä. Kemikaalicoctail referoi Yhteishyvää 3/10, että "keskivertonainen käyttää elämänsä aikana n. 10 000 kuukautissidettä. Kertissiteitä viedään kaatikselle noin 300 miljoonaa vuosittain." Siteissä ja vaipoissa käytetään nykyään jo jonkin verran maissipohjaisia muovikalvoja, mutta valtaosa valmistetaan kuitenkin öljyperäisestä muovista. Vaikka yksittäinen side tai pikkuhousunsuoja ei ympäristörikokselta tunnukaan, syntyy niistä massojen ja vuosien myötä aikamoinen jätevuori.

Päädyin kuukupin käyttäjäksi lähes kymmenen vuotta sitten, kun aloin oireilla tavallisille kertakäyttöisille kuukautissuojille. Siteet aiheuttivat limakalvoille epämiellyttävää kutinaa ja tamponeita käyttäessä tunsin, että minua yritetään imeä kuiviin. Sidepaketeista ei löydy tuoteselosteita, mutta Kemikaalicoktailin Noora on jälleen ansiokkaasti selvittänyt asiaa:
  

Kerran kuussa, koko elämämme ajan (yhteensä noin 6 vuotta), vasten limakalvojamme vaikuttavat seuraavat aineet: kloorilla, hapella tai vetyperoksidilla valkaistu sellumassa, muovi, liimat ja formaldehydi. Eikä näitä kemikaaleja mainita yhdessäkään tuoteselosteessa.Kyse ei ole pikkujutusta, muovi-, formaldehydi- ja luonnonhartsiallergia ovat yleisiä vaivoja. Allergia ja astmaliiton mukaan naisilla, jotka allergioista kärsivät, saattaa olla terveyssiteiden aiheuttamaa ihottumaa jopa polviin saakka. Ja siltikään siteissä tai tampponeissa ei ole tuoteselosteita. [...] Formaldehydi on kosmetiikassa yleisesti käytetty, pistävän hajuinen aine, joka toistuvasti iholle altistettuna aiheuttaa ihoärsytystä. Suurina määrinä se voi aiheuttaa jopa syöpää. Mikä on suuri määrä? Onko naisen elämästä kuusi vuotta suuri määrä? Minusta on. (Lue koko teksti täältä.)

Niinpä marssin ekokauppaan ja hankin ensimmäisen kuukuppini, enkä ole sen jälkeen valintaani katunut. Päin vastoin, en aio palata kertasuojien käyttäjäksi. Pientä alkukankeutta käytössä tietenkin oli, mutta eipä aikaakaan, kun kupin asentaminen ja poistaminen sujuivat rutiinilla. Siitäkin huolimatta, että kuulostan ärsyttävältä mainosfraasilta totean, että kuukupin käyttäjänä olen todellakin voinut unohtaa kuukautiseni tai sen, että ne voisivat rajoittaa elämääni. Ohivuotoja sattuu aniharvoin ja olo on muutenkin normaali, jos ei lasketa kupista riippumattomia vatsan nipistelyjä.

Mutta entäs ne huonot puolet? Kokemukseni mukaan ne ovat minimaalisia verrattuna sen hyviin puoliin. Puhdistaminen ja desinfiointi olivat aluksi vähän ällöttävää puuhaa. Siinäkin hommassa tosin harjaantui ja rutinoitui nopeasti. Olen tosin onnistunut vuosien saatossa unohtamaan kaksi kertaa desinfiointikattilan liedelle ja havahtunut vasta, kun silikonikäry täyttää kämpän. Ajan saatossa kuppi voi myös värjäytyä veren vaikutuksesta. Haitta on kuitenkin kosmeettinen ja halutessaan kupin voi päivittää uuteen. Ihan kaikille pieninkään kuppikoko ei myöskään kirjaimellisesti sovi.

Kuukuppien kattava valikoima iloisissa väreissä löytyy ainakin Leastoresta. Lunettella on monipuolinen sivusto, josta löytyy paljon tietoa kuukupeista ja vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Uusi Musta on puolestaan tehnyt testivertailun ekosuojista ja käyttäjäkokemuksen voi lukea myös MouMoun blogista. Kuukuppikunta puolestaan taas on puolueeton sivusto, johon on kerätty lähes kaikki mahdollinen kuukuppeihin liittyvä informaatio ja ohjeistus. Kuukuppi löytyy tietenkin myös Wikipediasta.

Kuu ja kasvimaa II

Kuten jokaisena keväänä, niin tänäkin vuonna paloin intoa puutarhahommiin. Aika jännä ilmiö muuten se, että heti kun ensimmäinen pälvi pilkistää lumen alta, sormia alkaa vietävästi syyhytä päästä sitä kuopsuttamaan. Esikasvatushommat pääsin toki aloittamaan jo aiemmin ja silloin olikin hyvä hetki perehtyä siementen itämisen ja kuun vaiheen väliseen riippuvuussuhteeseen.

Ennen kasvimaakauden alkua aloin olla kokemuksen myötä selvillä siitä, että ylöspäin kasvavat siemenet kannattaa kylvää heti uuden (ts. mustan) kuun mentyä. Itämisprosentti kasvoi huimasti, kun malttoi vilkaista ensin kalenteriin. Edellisen kerran kuusta kirjoittaessani olin suuntaamassa laskevan kuun aikaan juurikassiemenineni kasvimaalle. Punajuuri ja nauris olivatkin ihmeellisiä itäjiä: punajuuri kurkisti mullan seasta kolmessa päivässä ja nauris neljässä. Ja ensi kerran jätän suosiolla enemmän rakoa siementen väliin. Tälläkään kertaa en pieniä siemeniä laskenut, mutta tungoksesta päätellen lähes kaikki itivät.

Porkkanalla sen sijaan oli jonkinsortin ongelmia. Kylvin uuteen kasvulaatikkoon porkkanan siemennauhaa yhteen riviin ja toiseen riviin pääsi siemensekoitusta oransseista, keltaisista ja violeteista porkkanoista. Nämäkin siemenet nauttivat samanlaista hoitoa kuin muutkin kylvökset ja kate piti rikkaruohoja kurissa, mutta silti maan pinnalle tuli parin viikon päästä näyttäytymään noin kymmenen porkkanantaimeksi tunnistettavaa tupsua. Ehkä kylvös pääsi sittenkin kuivahtamaan tai jokin muu meni vikaan. Se jää toistaiseksi arvoitukseksi.

Kylvin kokeeksi samaan aikaan juurikkaiden kanssa salaattisekoitusta sille väärässä kuun vaiheessa. Salaattia iti sopivan harvakseltaan, mutta ero pari viikkoa myöhemmin, oikeaan aikaan, kylvettyihin salaatteihin oli itävyydessä huima. Sittemmin ovat aurinko, kuumuus, kylmyys, kuivuus ja vetisyys tehneet tehtäviään. Kerrottakoon kuitenkin, että kylvökset ovat noin puolen metrin päässä toisistaan, eri laatikoissa tosin, ja vain oikeaan aikaan kylvetty salaattisekoitus kasvattaa kukkavarsia.

Herneen itävyydestäkin haluaisin jotain sanoa, mutta tänä vuonna tärkein opetus oli pistää kasvuharso laatikon päälle, kunnes versot ovat ainakin 5 cm korkeita. Itävien herneiden tuoksuko lienee vai mikä, mutta varikset kävivät tyhjentämässä penkin niin, että ensimmäisen kylvön onnistuminen jäi täydeksi mysteeriksi. Toinen kylvös sai alkunsa laskevalla kuulla, mutta harson alta paljastui kuitenkin terhakoita taimia, joiden sadosta saamme nyt nauttia.

Monta oppia tuli tämänkin kesän aikana jälleen saatua, mutta paljon jäi vielä opiskeltavaakin pimeille talvi-illoille. Syksyn kääntyessä talveksi takki on tosin yleensä tyhjä ja puutarhuri iloitsee lumesta, joka peittää pihan alleen, kätkee tekemättömät työt ja antaa luvan levätä ja unohtaa kasvimaahommat hetkeksi. Mutta viimeistään kevätauringon kutitellessa maisemaa alkavat sormet jälleen syyhytä ja puutarhakirjojen sivut saada taas hiirenkorvia ahkerasta selailusta.

Kuun vaiheista ja niiden vaikutuksista kiinnostuneille suosittelen lämpimästi Yläkuu -sivustoa.

Yrttipenkistä kiiltoa ja väriä hiuksiin

Kyllästyin lopullisesti voimakkaisiin kemikaaleihin hiusten värjäämisessä pari vuotta sitten ja siitä lähtien pääni väri on saanut lähestyä luonnontilaista perisuomalaista maantien sävyä. Pari kertaa tutkin kauppareissulla väripakkausta, mutta monituiset varoitus- ja ohjetekstit tekivät tehtävänsä jo ennen kemikaaliluetteloon tutustumista ja uusi pirteä look sai jäädä hyllyyn.

Tänä kesänä olen muutamaan otteeseen lueskellut kotikirjastostani löytyvää Lesley Bremnessin kirjaa Monipuoliset yrtit - kaikki yrttien kasvattamisesta ja käytöstä. Monen mielenkiintoisen ohjeen ja kuvauksen joukosta poimin kokeiltavaksi hiusten yrttihuuhtelun reseptin. Huuhtelua käytetään pesun jälkeen ja käyttäjän kärsivällisyydestä riippuen antaa tuloksia kiiltävyydestä kevyeen sävyyn.

Yrttihuuhtelu

1 rkl valittua yrttiä (kuivattuna)
8 dl kiehuvaa vettä
1 rkl omenaviinietikkaa (vaaleisiin hiuksiin sopii myös sitruunamehu)

Kaada kiehuva vesi yrttien päälle ja hauduta kunnes neste on jäähtynyt. Siivilöi yrtit pois ja lisää etikka. Kaada uute hiuksiin päänahkaa hieroen esim. pesuvadin päällä, että saat kerättyä huuhtelun talteen ja toistettua huuhtelua niin kauan kuin jaksat tai uutetta riittää. Viimeistele huuhtelu viileällä vedellä, jotta hiussuomut sulkeutuvat ja kiilto ja sileys pääsevät esiin.

Teräskannu on osoittautunut näppäräksi astiaksi huuhtelun tekemiseen. Kannusta huuhtelua on helppo kaataa päähän, eikä teräsastian kanssa tarvitse pelätä sen sulamista kiehuvan veden kanssa eikä myöskään rikkoutumista sen kolahtaessa laattaseinään tai -lattiaan.

Puolipitkien hiusteni kanssa käsivarsien ja hermojen sietokyky on riittänyt toistamaan huuhtelua siihen saakka, kun huuhtelua on ollut jäljellä n. 4 dl. Siihen mennessä nesteen on ehtinyt valuttaa kymmenisen kertaa. Tuloksena ovat olleet ihanasti kiiltävät ja todella sileät hiukset. Väriinkin on tullut hieman lisää tummuutta.

Värin syvyys kasvaa käyttökertojen myötä, joten usein toistettuna tuloskin on intensiivisempi. Värjäystarkoituksessa kannattaa yrteistä kuitenkin valmistaa huuhtelun sijaan vahva keite tai tahna. Keitteen saa aikaiseksi lisäämällä 50 g yrttiä 1 litraan vettä ja keittämällä seosta hiljalleen kannen alla 20 minuuttia. Keitettä valutetaan hiusten läpi kuten huuhteluakin. Tahnan pohjaksi tulevaan keitteeseen käytetään puolestaan 25 g yrttiä ja reilu 2 dl vettä. Keittämisen ja siivilöinnin jälkeen yrttikeitteeseen lisätään valkosavea (kaoliini) sopivan paksuisen tahnan aikaansaamiseksi. Tahna levitetään hiuksiin ja annetaan vaikuttaa vähintään 20 minuuttia. Lämpö edesauttaa värin tarttumista, joten hiukset kannattaa suojata esim. muovipussilla ja pipolla tai pyyhkeellä.

Hiusten värjäämiseen voi käyttää useita kotipuutarhoistakin löytyviä yrttejä. Hiusten vaalentaminen ei onnistu ilman kemiallisia käsittelyjä, mutta vaaleiden sävyjen korostamiseen sopivat kamomilla, ukontulikukka, raparperinjuuri sekä salkoruusun sini-lilat kukat (kirkastavat erityisesti likaisen kellertäviä hiuksia). Tummentamiseen puolestaan kannattaa kokeilla salviaa yksinään tai yhdessä rosmariinin tai vadelmanlehtien kanssa. Punertavaan lopputulokseen pääsee kotimaisin voimin kehäkukan avulla, myös Suomessa harvinaisen rohtorastin juuri, huonekasvina viihtyvä punainen kiinanruusu ja sahrami ovat kokeilemisen arvoisia hiusten punertajia. Mustille hiuksille suositellaan mustaseljan marjoja ja harmaille hiuksille salkoruusua (sini-lilat kukat poistavat keltaisuutta), rohtopähkämöä (korostaa keltaisuutta) sekä salviaa (tummentaa ja lisää kiiltoa).

Jos hiusten sävyttäminen luonnon voimin kiinnostaa, nyt on hyvä aika kerätä ja kuivata tarpeita myös talven tarpeisiin. Onnistuneet kokeilut voivat puolestaan vaikuttaa ensi kesän puutarhaunelmiin.

Äiti, lisää keittoa!

Vatsa pullistelee lounaan jälkeen onnesta niin itsellä kuin lapsillakin. Harvaa ruokaa meillä pyydetään lisää, mutta tässä on yksi santsikierroksen ansainneista resepteistä.

Lempeä bataatti-linssikeitto
n. 1 litra vettä
suolaa
100 - 150 g punaisia linssejä
1 bataatti
2 - 3 porkkanaa
(1-2 kynttä valkosipulia)
1 tl rakuunaa
valkopippuria

Kuoritut kasvikset ja linssit keitetään suolatussa vedessä pehmeiksi (n. 20 minuuttia) ja keitto soseutetaan. Lisätään kämmenpohjassa hieman murskattua rakuunaa (hierominen avaa aromit) ja varovaisesti valkopippuria (alkuun max. 1/4 tl), sillä sen maku voimistuu hetken aikaa lisäämisestä. Tarvittaessa pippuria saa lisää, mutta pois sen ottaminen ei onnistu.

Keiton lisänä voi tarjota raejuustoa, jogurttia tai siemeniä tai keiton voi halutessaan koristella vihreällä tupsulla, mutta itse en ole sellaisia aikoihin lautaselleni kaivannut. Linssit tuovat keittoon proteiineja sekä ruokaisuutta ja bataatti samettista makeutta - toimiva ja täyttävä yhdistelmä ihan sellaisenaan. Reseptiä on myös helppo varioida ja keiton sekaan sujahtaakin usein esimerkiksi kesäkurpitsan jämä tai pöydällä yksinäisyyttään poteva sipuli.

Juuri valmistunut keitto on muuten todella kuumaa ja siihen polttaa kielensä takuuvarmasti. Minulla onkin tapana tehdä keitto valmiiksi ja lähteä sen jäähtymistä odotellessa vaikka hetkeksi ulos.

Pitääkö nokkonen ryöpätä?

Pitkin kevättä ja kesää on huomioni kiinnittynyt erilaisiin nitraatteihin liittyviin varoituksiin, ohjeisiin ja ilmoituksiin. Aloin pohtimaan, mitä ne nitraatit oikein ovatkaan ja miksi niitä pitää niin kovasti vältellä. Toki tiedän, etteivät varsinkaan lapset saa syödä ylenmäärin (jos lainkaan) nakkeja ja että pinaatissa, nokkosessa ja punajuuressakin on jotain ei-toivottavaa sisältöä. En kuitenkaan osannut kertoa itselleni, miksi nitraattia ei saisi nauttia määräänsä enempää ja mitä seurauksia yliannostuksella voisi olla. Eipä siinä sitten muuta kuin ottamaan asiasta selvää.

Punaisen lihan (nakit, makkarat, leikkeleet pekonit jne) säilöntäaineena käytettävä nitriitti (E249, E250) syntyy sivutuotteena, kun salpietarista valmistetaan nitraattia (E251, E252). Nitraattia saa käyttää lihan lisäksi juustojen ja kalavalmisteiden säilöntäaineena. Lisäksi monissa kasviksissa on luontaisesti nitraatteja ja myös juomavetemme on usein nitraattipitoista. Nitraatit muuntuvat ruoansulatuksen tuloksena nitriiteiksi ja voivat edelleen muuntua syöpää aiheuttaviksi nitrosoamiineiksi. Nitraattien tiedetään myös vaikeuttavan elimistön kykyä kuljettaa happea. Sekä nitraatille että nitriitille on asetettu päivittäiset enimmäissaantisuositukset - nitraattia saa nauttia enemmän (3,7 mg/kg/vrk) kuin nitriittiä (0,06 mg/kg/vrk). 70 kiloinen henkilö saa siis päivässä nauttia 259 mg nitraattia, 20 kiloinen lapsi 74 mg.

Lihajalosteiden ja juustojen nitraattipitoisuudet ovat teollisuuden sanelemia, mutta kuinka on kasvisten laita. Jokainen nokkosia ravinnoksi kerännyt on varmasti kuullut, ettei niitä saa kerätä lantaloitten ja ulkohuussien liepeiltä. Syynä siihen on se, että lannoitteet sisältävät runsaasti nitraatteja ja kasvit keräävät niitä itseensä . Sinänsä ironista, sillä runsaassa lannoitteessa nokkoset rehottavat rehevimpinä ja houkuttelevimpina kuin monessa muussa paikassa. Lannoitteen lisäksi myös valon ja veden määrä vaikuttavat kasvisten nitraattipitoisuuksiin. Mitä enemmän valoa ja vettä, sitä vähemmän nitraatteja. Edelleen, avomaalla kasvaneet kasvikset sisältävät vähemmän nitraatteja kuin kasvihuoneessa kasvaneet, nuoret lehdet vähemmän kuin vanhat, sisemmät lehdet vähemmän kuin uloimmat... Myös kasvikohtaisia on runsaasti: toiset keräävät enemmän nitraattia kuin toiset. Perunassa kuori on nitraattipitoisin, porkkanassa ja punajuuressa taas sisus, rucolassa on enemmän nitraattia kuin tammenlehväsalaatissa. Nitraatit kulkeutuvat kasviin veden ja ravinteiden mukana. Siksi kasvin lehdissä on enemmän nitraattia kuin sen varressa ja siemenissä.

Luomutuotetuissa kasviksissa on todettu olevan vähemmän nitraatteja, koska luomutuotannossa ei käytetä nitraattipitoisia lannoitteita. Seuraava salaatin nitraattipitoisuuksia vertaileva taulukko on peräisin Kemikaalicoctailin sivulta.


Tänä kesänä olen kiinnittänyt huomiota kaupoissa myytävien luomusalaattien pakkauksiin. Niissä sanotaan, että nitraattipitoisuuden olevan alle 10% sallitusta. Aika huimaa, mikä ero ei-luomutuontatoon!

Eviran sivuilta löytyvää taulukkoa tutkiessani mieleeni juohtui väistämättä ihmetys. Pinaatti kehotetaan ryöppäämään aina, mutta salaatteja, rucola mukaan lukien, neuvotaan monin paikoin syömään niin paljon kuin sielu suinkin sietää. Pinaatin suurin sallittu nitraattipitoisuus on 3500 mg/kg. Tavallisen salaatin enimmäislukema on korkeimmillaan 5000 mg/kg ja rucolan 7000 mg/kg. Enimmäismäärät ovat voimassa talviaikaan, siis kasvihuonekaudella. Noiden lukemien perusteella olisin huomattavasti enemmän huolissani kansalaisten salaatin- kuin pinaatinsyönnistä! Nokkosen nitraattipitoisuuksista en löytänyt ihan tuoretta tietoa, mutta vuonna 1985 tehdyssä tutkimuksessa on todettu luonnonnokkosten nitraattipitoisuuden olevan syksyllä alhaisimmillaan 90 - 262mg/100g (siis 900 - 2620 mg/kg).

Salaatinpurijan kannattaa siis suosia luomua, mutta entäs jos kasvattaa salaattinsa itse. Kotipuutarhurin kannattaa miettiä, millä keinoin kasvimaansa lannoittaa ja tarvittaessa tutkia lannoitepussien tuotetietoja. Jos nitraatteja haluaa vältellä, on syytä suunnata salaattipenkille ja nokkospuskaan aamupäivällä, jolloin kasvien nestekierto on yön jäljiltä alhainen, eivätkä nitraatit ole ehtineet nousta maasta kasviin. Samaa logiikkaa käyttäen juurikasvien oikea keruuaika olisi iltapäivällä, jolloin nitraatit ovat pakkautuneena kasvin maanpäällisiin osiin.

Nitraatti on vesiliukoinen aine, joten ryöppääminen ja keitinveden pois kaataminen vähentävän kasvin nitraattipitoisuutta. Keittäminen tosin poistaa myös monia hyödyllisiä ravintoaineita. Pienen asiaan perehtymisen jälkeen en taida enää itse vaivautua nokkosia ryöppäämään, jos käyttö on satunnaista ja määrät pieniä. Sen sijaan mietin kaksi kertaa, kuinka paljon salaattia ja montako kertaa päivässä mätän lautaselleni - varsinkin, jos en tiedä, mistä se on peräisin. Toisaalta, silmiini osui surffatessa tuon tuosta väite, että C-vitamiini estäisi nitraattien muuntumisen nitrosoamiineiksi ja se tekisi kasvisten sisältämän nitraatin vähemmän haitalliseksi. Tiukkaa faktaa en onnistunut löytämään, joten sen metsästäminen jatkuu vielä. Sen sijaan löysin kuitenkin mielenkiintoisen sivuston, jossa kerrotaan nitraatin suotuisista vaikutuksista mm. verenpaineeseen.

Aikamoiseen pöpelikköön tulin pääni työntäneeksi, kun nitraateista kiinnostuin. Yksiselitteistä ja oikeaa totuutta kun ei tunnu ihan helposti löytyvän. Vakuutuin kuitenkin jälleen lisää luomutuotannon eduista ja voileipien päällä taidetaan meidän taloudessa nähdä kinkkua useammin pelkkää ylähuulta.

Loppuun vielä joitakin linkkejä, joiden takaa löytyy lisää asiaa nitraateista.

http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/tietoa+elintarvikkeista/elintarvikevaarat/elintarvikkeiden+luontaiset+myrkyt/kasvisten+nitraatit/

http://www.pronutritionist.net/nitraatit-ovat-terveellisia-mitah/

http://www.evira.fi/portal/fi/tietoa+evirasta/julkaisut/?a=view&productId=134

http://kemikaalicocktail.blogspot.fi/2008/10/luomussa-on-vhemmn-nitraatteja.html

http://kappa.ttl.fi/kemikaalikortit/khtml/nfin1120.htm

http://rasvamaksa.info/2012/07/nitriitti-vaanii-makkarahyllylla/

http://www.evira.fi/portal/fi/tietoa+evirasta/esittely/toiminta/riskinarviointi/kaynnissa+olevat+projektit/lasten+ja+aikuisten+altistumien+nitraatille+ja+nitriitille/

Miksi sinä etelän mies huidot?

Etelästä en oikein voi väittää olevani ja muniakin löytyy ihan sarjoissa, mutta yksi syy huitomiseen on se, että kaupoissa myytävien hyttyskarkotteiden tuoksu on nenälleni tyrmäävää lemua. Jos sen vielä iltanuotiolla kestääkin, niin viimeistään hiuksista ja hiusrajasta tyynyliinaan hieroutuva odööri on minulle liikaa. Suihkussa pitäisi käydä pesemässä karkotteet pois, mutta aina ei vain kertakaikkiaan jaksa.

Karkotepurkkien kyljissä muistutetaan myös muun muassa, ettei tuotteita saa käyttää neljää tuntia kauempaa, ettei niitä saa käyttää laajoilla ihoalueilla tai syvissä ihopoimuissa, eikä niitä myöskään saa säilyttää ihmis- tai eläinravinnon lähettyvillä. Myöskään arkoja tekstiilejä tai kännykoitä ei saa hyttysmyrkyille altistaa. Muistan kuinka kerran kesäteatteriurallani hyttysmyrkky syövytti hopeakankaasta tehdyn merenneitopukuni rikki.

Mikä siis neuvoksi, kun ininä ärsyttää hermoja ja puremat ihoa? Tänä kesänä hyttysiä ei ole ollut edellisvuosien malliin, mutta sen verran kuitenkin, että muutamaa luonnollisempaa karkotuskeinoa olen päässyt kokeilemaan.

Eräänä kosteana kesäiltana ennen kuin lähdin ystäväni kanssa etsimään geokätköjä, halkaisin sitruunan ja sivelin puolikkaalla kasvot, kädet ja niskan. Vähän sotkuista hommaa se oli, sillä hedelmälihan riekaleita tarrautui kiinni ihoon. Kurkistus peiliin, enimmät hedelmänpalat lavuaariin ja menoksi. Alkumatkan teho olikin hyvä, mutta sitten aika ja ympäristön kosteus tekivät tehtävänsä. Sitruunanmehua ei myöskään kannata käyttää auringonpaisteessa, sillä se voi aiheuttaa vaaleita laikkuja ihoon. Kuivalla kelillä aion kuitenkin lähteä metsäretkelle halkaistu sitruuna taskussani.

Vauva-aiheisilla keskustelupalstoilla annetaan vinkkejä, että vaunuihin kannattaa laittaa ötököitä karkottamaan limen puolikas, johon on tökitty neilikoita. Myös jommasta kummasta iltapäivälehdestä luin alkukesästä vinkin, että neilikka olisi toimiva karkote hyttysiä vastaan. Muutama päivä ennen juhannusta kaadoinkin purkkiin noin desin kirkasta viinaa ja murskasin morttelissa teelusikallisen verran neilikoita. Pistin jauheen purkkiin ja annoin sen seistä ja tekeytyä pari päivää. Lopputuloksena oli jouluisen tuoksuinen uute, joka sekin tuntui loitontavan inisijöitä. Tuotekehittelylle jäi kuitenkin vielä sijaa, sillä liemi on himpun vaikeaa levitettävää, varsinkin suurisuisesta purkista. Kunhan saan jostain käsiini joutavan pienen sumutepullon, pistän uutetta siihen ja jatkan testiä. Ajatuksissa on myös tehdä neilikkaöljyä, jonka käyttöominaisuudet tuntuisivat maalaisjärjellä ajatellen mukavammilta. Öljyn voi tehdä heti valmiiksi keittämällä tai vaihtoehtoisesti seisottamalla aurinkoisella ikkunalaudalla pari viikkoa.

Kylpyhuoneen kaapista löytyi myös iloinen yllätys. Osallistuin kesäkuun alkupuolella yrttipäivään, jossa teimme erilaisia voiteita ja hoitoöljyjä. Eräs öljy, jonka tein pieneen pulloon, sisälsi pullon täyden manteliöljyä, johon lisäsin eteerisiä öljyjä seuraavasti: kaksi tippaa mäntyä, kaksi tippaa sitruunaa ja yksi tippa mandariinia. Tuloksena oli ihanan tuoksuinen vartaloöljy, jonka olen huomannut toimivan myös hyttysiä karkottavana. Männyn tehosta hyönteisiä vastaan en osaa varmaksi sanoa, mutta sitrushedelmät ainakin tekevät tehtävänsä. Tuloksena on myös ihanan pehmeä iho. Öljy on helppokäyttöistä, mutta sen imeytymistä saa odotella hetken, jos haluaa välttää vaatteiden tahriintumista.

Olen myös lukenut, että teepuuöljy on toimiva hyönteiskarkote ja vannoopa joku ihan tavallisen ruokaöljynkin nimeen. Kerrotaan myös, että suopursukin pitäisi hyttysiä etäämmällä. Nämä konstit ovat minulta kuitenkin vielä testaamatta. Tuntikausien täydellistä tehoa luontaisilla vaihtoehdoilla tuskin onnistuu tavoittamaan, mutta niin monta positiivista kokemusta olen kerännyt, että jatkan toistaiseksi valitsemallani linjalla.

Tule pois paha veri

Juhannukseen mahtui monta ihanaa ja ikimuistettavaa hetkeä. Yksi niistä oli kunnia päästä kupparin käsittelyyn. Suomalaiseen kuppausperinteeseen liittyy tiiviisti sauna, joten pyyhe kainaloon ja saunapolkua askeltamaan.

Hoitohetki alkoi pienellä haastattelulla, jossa kartoitettiin mahdolliset esteet ja rajoitteet kuppaukselle. Humalaisia tai raskaana olevia ei esimerkiksi kupparin pöydälle mielellään oteta ja diabetes rajoittaa jalkojen kuppaamista. Ihan milloin tahansa ei kuppaukseen myöskään voi mennä, vaan verenluovutuksesta tai edellisestä kuppauskerrasta tulisi olla vähintään kolme kuukautta aikaa. Kuppausta suositellaan erityisesti miehille ja vaihdevuodet ohittaneille naisille, joilla keho ei luontaisesti poista verta. Kuppaus auttaa myös niitä, joiden hemoglobiini on korkea ja jotka eivät syystä tai toisesta voi käydä luovuttamassa verta. Apua luvataan myös mm. korkeaan verenpaineeseen, astmaan, akneen, migreeniin, niska-hartia -kipuihin, vaihdevuosi- ja eturauhasvaivoihin sekä selluliittiin.

Tilannekartoituksen jälkeen oli aika riisua vaatteet ja kiivetä lauteille. Ennen hoitopöydälle siirtymistä kupattava löylyttelee sen aikaa kuin hyvältä tuntuu. Tarkoitus on vilkastuttaa pintaverenkiertoa, joten hiki saa irrota ihan kunnolla. Sainpas lauteille myös pienen snapsiyllätyksen tehostamaan verenkiertoa ja poistamaan jännitystä.

Hien kirvottua oli aika siirtyä pesuhuoneeseen levitetylle hoitopöydälle. Vuorossa oli kupparin suorittama mäntysuopapesu. Vaihtoehtoisesti olisin voinut huuhtoa ja peseytyä itse, mutta päätin ottaa hoidosta kaiken irti. Mäntysuovan on havaittu kuppauksessa hyväksi pesuaineeksi - onhan se ainakin perinteistä, jos mikä, ja lisäksi se on myös hieman antiseptinen neste.

Pesun jälkeen kuppari etsi kehosta paikat kuppaussarville. Selkäpuolelta kupattaessa sarvia tuli käsivarsiin, hartioille, selkään ja jalkoihin. Kuppauskohdat noudattelevat pitkälti kiinalaisesta lääketieteestä tuttuja kehon meridiaanilinjoja sekä akupunktiopisteitä.Myös hoidon tarve tai mahdolliset rajoitteet määrittelevät sitä, minne sarvet asetetaan. Ennen vanhaan kupparin sarvet olivat peräisin lehmiltä, mutta minut käsiteltiin kupin muotoisilla silikonisilla sarvilla. Sarvet imevät ensin kupattavaa kohtaa muodostaen alipaineen avulla sarven alle pienen kohouman.

Pienen hetken kuluttua kuppari irrottaa sarven ja lyö kuppauskirveellä ihoon useita pieniä haavoja, joiden päälle sarvi jälleen asetetaan jatkamaan imutyötä. Kirves on hurjasta nimestään huolimatta varsin vaatimaton, sepän takoma teräase, joka muistuttaa emännänveistä. Jotkut kupparit voivat käyttää kuuleman mukaan myös kirurginveistä tai kertakäyttöteriä ihon rikkomiseen. Haavojen tekeminen ei juuri sattunut. En voi väittää, etteikö se tuntunut yhtään - tottakai sen huomaa, jos iho rikotaan. Mielestäni kuitenkin paarma puree paljon kovempaa, paperi viiltää ilkeämmin ja tatuoiminenkin on huomattavasti tuskaisempi kokemus. Kipu ei siis ole kova ja se menee nopeasti ohi.

Kuppari osasi kertoa, että ensimmäistä kertaa kupattaessa keho voi olla haluton luovuttamaan verta ja mittavaa verenvuodatusta tuskin on luvassa. Näin oli myös minun kohdallani. Parhaimpienkin sarvien alla verta irtosi ainoastaan pisaroina. Kuppaussarvien annetaan olla paikallaan niin kauan kuin verta tulee tai kunnes se muuttuu ulkonäöltään pahasta hyväksi (tummasta ja paksusta maitomaiseksi ja helakan väriseksi). Tarvittaessa sarvia tyhjennetään ja asetetaan takaisin paikoilleen. Kun sarvet ovat tehtävänsä tehneet, ne poistetaan ja keho pestään jälleen mäntysuovalla.

Hoidon jälkeen on hyvä ottaa hetki ihan rauhassa. Nestettä kehotetaan juomaan runsaasti, niin heti kuppauksen päätyttyä, kuin seuraavat pari viikkoa, kun hoidon vaikutus on aktiivisesti käynnissä. Pieni suolapalakaan ei ole pahitteeksi ja taitavatpa useimmat kupparit tarjotakin kuppaussaunan päätteeksi jotain suuhunpantavaa. Kupparilla vierailuun kannattaa varata n. 1,5 tuntia aikaa. Hintaa hoidolle kertyy 50-100 euroa, paikkakunnasta riippuen.

Jos hurjimmissa mielikuvissani maalailin ennakkoon hurjaa splatter-kohtausta, jossa kuppari heiluu kirves kädessään lihanleikkaajan essussaan ja kumisaappaissaan veren suihkutessa seinille, todellisuus osoittautui aivan toiseksi. Sain miellyttävän ja rentouttavan hoitokokemuksen rauhallisen  musiikin soidessa - essun ja kumisaappaiden kanssa tosin. Joitakin kuppaus rauhoittaa, toisia se virkistää. Ainakin ensimmäisellä kerralla kuuluin jälkimmäiseen ryhmään, sillä tunsin olossani heti selvän virtapiikin, jota sittemmin päälle hiipinyt kesäflunssa (tai kuppauksen mukanaan tuoma puhdistumisräkätauti) on pikkuisen verottanut. Myös aineenvaihdunnan vilkastumisen huomasi välittömästi ja sen vaikutuksen tunnen selvästi vieläkin, kun hoidosta kun kulunut noin viikon verran. Kroppa huutaa vettä ja muistuttaa vajeesta minulle kovin vieraalla tuntemuksella, nimittäin päänsäryllä.

Ihastuin hoitomuotoon heti kättelyssä niin, että syyssateiden kääntyessä rännäksi, kipuan uudestaan Wäärälän Leenin hoitopöydälle. Mieleeni jäi myös kutittelemaan ajatus, että jonain päivänä opettelen tuon jalon taidon myös itse.