Tule pois paha veri

Juhannukseen mahtui monta ihanaa ja ikimuistettavaa hetkeä. Yksi niistä oli kunnia päästä kupparin käsittelyyn. Suomalaiseen kuppausperinteeseen liittyy tiiviisti sauna, joten pyyhe kainaloon ja saunapolkua askeltamaan.

Hoitohetki alkoi pienellä haastattelulla, jossa kartoitettiin mahdolliset esteet ja rajoitteet kuppaukselle. Humalaisia tai raskaana olevia ei esimerkiksi kupparin pöydälle mielellään oteta ja diabetes rajoittaa jalkojen kuppaamista. Ihan milloin tahansa ei kuppaukseen myöskään voi mennä, vaan verenluovutuksesta tai edellisestä kuppauskerrasta tulisi olla vähintään kolme kuukautta aikaa. Kuppausta suositellaan erityisesti miehille ja vaihdevuodet ohittaneille naisille, joilla keho ei luontaisesti poista verta. Kuppaus auttaa myös niitä, joiden hemoglobiini on korkea ja jotka eivät syystä tai toisesta voi käydä luovuttamassa verta. Apua luvataan myös mm. korkeaan verenpaineeseen, astmaan, akneen, migreeniin, niska-hartia -kipuihin, vaihdevuosi- ja eturauhasvaivoihin sekä selluliittiin.

Tilannekartoituksen jälkeen oli aika riisua vaatteet ja kiivetä lauteille. Ennen hoitopöydälle siirtymistä kupattava löylyttelee sen aikaa kuin hyvältä tuntuu. Tarkoitus on vilkastuttaa pintaverenkiertoa, joten hiki saa irrota ihan kunnolla. Sainpas lauteille myös pienen snapsiyllätyksen tehostamaan verenkiertoa ja poistamaan jännitystä.

Hien kirvottua oli aika siirtyä pesuhuoneeseen levitetylle hoitopöydälle. Vuorossa oli kupparin suorittama mäntysuopapesu. Vaihtoehtoisesti olisin voinut huuhtoa ja peseytyä itse, mutta päätin ottaa hoidosta kaiken irti. Mäntysuovan on havaittu kuppauksessa hyväksi pesuaineeksi - onhan se ainakin perinteistä, jos mikä, ja lisäksi se on myös hieman antiseptinen neste.

Pesun jälkeen kuppari etsi kehosta paikat kuppaussarville. Selkäpuolelta kupattaessa sarvia tuli käsivarsiin, hartioille, selkään ja jalkoihin. Kuppauskohdat noudattelevat pitkälti kiinalaisesta lääketieteestä tuttuja kehon meridiaanilinjoja sekä akupunktiopisteitä.Myös hoidon tarve tai mahdolliset rajoitteet määrittelevät sitä, minne sarvet asetetaan. Ennen vanhaan kupparin sarvet olivat peräisin lehmiltä, mutta minut käsiteltiin kupin muotoisilla silikonisilla sarvilla. Sarvet imevät ensin kupattavaa kohtaa muodostaen alipaineen avulla sarven alle pienen kohouman.

Pienen hetken kuluttua kuppari irrottaa sarven ja lyö kuppauskirveellä ihoon useita pieniä haavoja, joiden päälle sarvi jälleen asetetaan jatkamaan imutyötä. Kirves on hurjasta nimestään huolimatta varsin vaatimaton, sepän takoma teräase, joka muistuttaa emännänveistä. Jotkut kupparit voivat käyttää kuuleman mukaan myös kirurginveistä tai kertakäyttöteriä ihon rikkomiseen. Haavojen tekeminen ei juuri sattunut. En voi väittää, etteikö se tuntunut yhtään - tottakai sen huomaa, jos iho rikotaan. Mielestäni kuitenkin paarma puree paljon kovempaa, paperi viiltää ilkeämmin ja tatuoiminenkin on huomattavasti tuskaisempi kokemus. Kipu ei siis ole kova ja se menee nopeasti ohi.

Kuppari osasi kertoa, että ensimmäistä kertaa kupattaessa keho voi olla haluton luovuttamaan verta ja mittavaa verenvuodatusta tuskin on luvassa. Näin oli myös minun kohdallani. Parhaimpienkin sarvien alla verta irtosi ainoastaan pisaroina. Kuppaussarvien annetaan olla paikallaan niin kauan kuin verta tulee tai kunnes se muuttuu ulkonäöltään pahasta hyväksi (tummasta ja paksusta maitomaiseksi ja helakan väriseksi). Tarvittaessa sarvia tyhjennetään ja asetetaan takaisin paikoilleen. Kun sarvet ovat tehtävänsä tehneet, ne poistetaan ja keho pestään jälleen mäntysuovalla.

Hoidon jälkeen on hyvä ottaa hetki ihan rauhassa. Nestettä kehotetaan juomaan runsaasti, niin heti kuppauksen päätyttyä, kuin seuraavat pari viikkoa, kun hoidon vaikutus on aktiivisesti käynnissä. Pieni suolapalakaan ei ole pahitteeksi ja taitavatpa useimmat kupparit tarjotakin kuppaussaunan päätteeksi jotain suuhunpantavaa. Kupparilla vierailuun kannattaa varata n. 1,5 tuntia aikaa. Hintaa hoidolle kertyy 50-100 euroa, paikkakunnasta riippuen.

Jos hurjimmissa mielikuvissani maalailin ennakkoon hurjaa splatter-kohtausta, jossa kuppari heiluu kirves kädessään lihanleikkaajan essussaan ja kumisaappaissaan veren suihkutessa seinille, todellisuus osoittautui aivan toiseksi. Sain miellyttävän ja rentouttavan hoitokokemuksen rauhallisen  musiikin soidessa - essun ja kumisaappaiden kanssa tosin. Joitakin kuppaus rauhoittaa, toisia se virkistää. Ainakin ensimmäisellä kerralla kuuluin jälkimmäiseen ryhmään, sillä tunsin olossani heti selvän virtapiikin, jota sittemmin päälle hiipinyt kesäflunssa (tai kuppauksen mukanaan tuoma puhdistumisräkätauti) on pikkuisen verottanut. Myös aineenvaihdunnan vilkastumisen huomasi välittömästi ja sen vaikutuksen tunnen selvästi vieläkin, kun hoidosta kun kulunut noin viikon verran. Kroppa huutaa vettä ja muistuttaa vajeesta minulle kovin vieraalla tuntemuksella, nimittäin päänsäryllä.

Ihastuin hoitomuotoon heti kättelyssä niin, että syyssateiden kääntyessä rännäksi, kipuan uudestaan Wäärälän Leenin hoitopöydälle. Mieleeni jäi myös kutittelemaan ajatus, että jonain päivänä opettelen tuon jalon taidon myös itse.

Kesän paras perunasalaatti

Suurena halloum-juuston ystävänä halloum-perunasalaatti kuuluu "pakko saada" -listalleni heti, kun uusien perunoiden aika koittaa. Epäilen, että bongasin reseptin muutamia vuosia sitten erään kauppaketjun julkaisusta. Mutta koska alkuperäinen resepti on jo aikapäivää kadonnut ja reseptikin muuttanut muotoaan, jääköön mainostaminen tällä erää sikseen.

Salaatti on ihana kesälounas ja se on saavuttanut suosiota myös grilliruokien lisäkkeenä. Se on myös loistava illanistujais- tai vierastarjottava, sillä salaatin voi valmistaa etukäteen ja niin keittömestarillekin jää aikaa seurusteluun tai muihin herkkuihin keskittymiseen. 

Kesän paras perunasalaatti

n. 1 kg uusia perunoita
1 sipuli varsineen
1 ruukku basilikaa
1 rasia kirsikkatomaatteja
1 paketti halloumia
ruusu- tai merisuolaa
rouhittua mustapippuria
reilusti hyvää oliiviöljyä (ainakin 1 dl)

Keitä ja jäähdytä perunat. Paloittele kaikki ainekset suureen, mielellään kannelliseen kulhoon. Jollei halloumi ole extra-suolaista, ripottele pinnalle hieman hyvälaatuista suolaa (perunat vaativat aika reilun suolauksen) sekä rouhittua mustapippuria maun mukaan. Kaada päälle reilusti oliiviöljyä ja kääntele. Salaatti saa kiillellä öljystä, joten lisää öljyä, jos kääntelyn jälkeen salaatti näyttää kuivalta. Öljy auttaa salaattia maustumaan, joten siinä ei kannata pihistellä. Ylimääräinen öljy valuu kyllä salaattikulhon pohjalle tai jää lautaselle. Anna salaatin vetäytyä viileässä mieluiten seuraavaan päivään. 

Alkuperäisessä reseptissä tomaatit olivat aurinkokuivattuja. Ne eivät kuitenkaan salaatin vakiosyöjille, itseäni lukuunottamatta, tahtoneet maistua, joten olen korvannut ne tavallisilla tomaateilla. Jonain päivänä voisin myös heittäytyä hurjaksi ja kokeilla basilikan sijaan jotain toista yrttiä, vaikkapa rosmariiniä.

Raakaa kakkua juhannuspöytään

Voisin luokitella itseni sekasyöjäksi. Lautaseltani voi löytyä monta päivää perätysten lihaa ja perunaa, kun taas välillä menen eteenpäin vihersmoothien voimin. Noiden kahden mainitun väliin mahtuukin sitten aikamoinen liuta erinäisiä ruokalajeja ja raaka-aineita, joita mieluusti käytän ja kokeilen.

Kun silmiini sattui keväällä Hidasta elämää -sivuston blogista raakabrownien resepti, päätin heti, että sitä täytyy testata. Ihan perinteistä kahvileipää se ei ollut, mutta niin positiivinen kokemus, että päätin tehdä sitä uudemman kerran ja viedä suvun arvioitavaksi juhannuksen kahvipöytään.

Resepti on melkoisen simppeli ja siltä varalta, että herkku maistuu muillekin, tein sitä tupla-annoksen.

Synnitön Brownie {kahdelle – tai neljälle maltilliselle}

16 kpl pehmeitä keskikokoisia taateleita
2,5 dl kaura- tai mantelijauhoja {löytyy myös gluteenittomia}
0,75 dl raakakaakaojauhetta {esim. luontaistuotekaupat, Ruohonjuuri, Fitness First}
3 – 4 rkl kookosöljyä
2- 4 rkl vettä {testaa ensin vähän ja lisää tarpeen mukaan -> tavoitteena tahmea massa}
ripaus hyvälaatuista suolaa {esim. Himalajan kristallisuola}
kookosjauhoa päälle {valinnainen}

Näin teet:
Laita pehmeät taatelit, kookosrasva ja vesi tehosekoittimeen. Sekoita, kunnes sinulla on suht tasainen massa {ei haittaa jos osa taateleista on palasina mukana}.
Laita kuivat aineet ja hippunen suolaa taikinakulhoon.
Sekoita kostea massa ja kuivat aineet yhteen käsin, monitoimikoneessa tai hyvässä tehosekoittimessa.
Vuoraa suorakaiteen mallinen vuoka leivinpaperilla ja painele massa käsin vuokaan {tästä määrästä tulee 4 cm paksu brownie vähän alle puoleen vuokaan}.
Laita brownie jääkaappiin kylmenemään n. 30 minuutiksi -> herkuttelemaan! (Reseptin löysin täältä.)

Liotin kuivattuja taateleita muutaman tunnin ennen kuin aloitin taikinan tekemisen. Edellisellä kerralla aloitin suoraan, kun pussin kyljessä luki taateleiden olevan pehmeitä. Tehosekoitin oli silloin kovilla, mutta liotettujen taateleitten kanssa pärjäsin mainiosti sauvasekoitinta käytten. Raakakaakaojauhetta ei ollut inspiraation iskiessä käsillä, joten käytin kaapeistamme löytynyttä hyvää tummaa kaakaojauhetta. Jauhoina käytin kaura- ja mantelijauhoja n. puolet ja puolet.

Tuplataikina täytti sopivasti alumiinisen paistovuoan ja browniekakku tekeytyy nyt jääkaapissa. Jännityksellä odotan, minkälaisia kommentteja kokeileva keittöni saa tällä kertaa arvovaltaiselta raadilta.

Omat otokseni kakusta valoittuivat omituisesti, joten lainasin kuvan Hidasta Elämää -sivustolta.

Viherjauhetta kotipihalta

Tänä keväänä ovat vuohenputket saaneet pihallamme kyytiä, kuten aiempinakin keväinä. Pikkuhiljaa saan vallattua hylättyä ja villiintynyttä kasvimaata vallattua takaisin hyötykäyttöön vuohenputken, juolavehnän ja voikukan mittavilta juuristoilta. Mutta jotain on kuitenkin myös toisin, sillä olen lähestynyt kasvustoja myös keruukori käsissäni. Nuoret, vielä vaaleanvihreät lehdet kelpaavat nimittäin mainiosti ihmisravinnoksi. Jo aiempina kesinä olen nyppäissyt aromikkaan lehden sieltä, toisen täältä piristämään salaattia. Tänä kesänä olen kuitenkin ensimmäistä kertaa säilöntäaikeissa.

Olen ottanut tavakseni nauttia lähes päivittäin smoothien kotoa kulloinkin löytyvistä hedelmistä ja vihanneksista. Keväästä asti olen lisännyt pirtelööni tai aamujogurttiini myös hitusen viherjauhetta. Olin lukenut viherjauheen hyvää tekevistä vaikutuksista (mm. energiatason nousu, unen laadun paraneminen, aineenvaihdunnan tehostuminen) ja kun purkki osui kauppareissulla kohdalle tartuin siihen ja päätin kokeilla. Viherjauheen väitetään mm. puhdistavan kehoa ja sisältävän huikeat määrät vitamiineja ja hivennäisiä (oma lyhennelmäni hiven- ja kivennäisaineille). Edelleen klorofyllin eli lehtivihreän sanotaan olevan rakenteeltaan yhtä molekyyliä vaille sama kuin ihmisen hemoglobiini.

Sen verran tyytyväinen olin viherkokeiluuni, että ajattelin testata, voisiko viherjauheen tehdä itse oman pihan ja lähimetsän kasveista. Kaupasta saisin kyllä uuden purkin valmista, jos kokeilu ei toimisikaan. Lumen sulaminen ja luonnon vihertymisen seuraaminen ei ole varmaan koskaan ollut näin innostavaa ja jännittävää - olinhan tällä kertaa riemuissani myös melkein jokaisesta rikkaruohosta.

Vuohenputkikasvusto oli siis ensimmäinen kohteeni. Lehtiä kertyi koriin hyvää vauhtia ja napsin mukaan tarttuneita paksuja lehtirankoja irti hiekkalaatikon reunalla istuessani. Asettelin uunipellille talouspaperia ja levitin lehdet ohueksi kerrokseksi paperin päälle. Sitten suunnistin pellin kanssa saunaan. Ihanteellinen kuivauslämpötila on n. 40 astetta, mikä on jatkuvalämmitteisen saunamme peruslämpötila. Minulle on myös vinkattu, että lattialämmitteinen lattia on myös mainio kuivauspaikka. Lehtimassa, josta paksut kohdat oli poistettu, kuivui nopeasti, vajaassa vuorokaudessa. Lasipurkki on ihanteellinen säilytyspaikka kuivatuille kasveille, mutta niitä voi säilyttää myös paperipussissa kuivassa paikassa. Kuivattu massa tahtoo kuitenkin kerätä ajan mittaan kosteutta, joten isoja määriä ei kannata paperipusseihin talven yli säilöä.

Alkukesä on parasta aikaa viheryrttien keräämiseen, sillä lehtien ravinnepitoisuus on suurimmillaan ennen kukintaa. Tällä hetkellä saunamme lauteilla pötköttelee parilla pellillä vuohenputken lisäksi ainakin omenapuun, voikukan, nokkosen, poimulehden, metsämansikan, mustaherukan, vadelman ja siankärsämön lehtiä. Tekeillä on siis vihersekoitus.

Monilla kasveilla on lääkinnällisiä vaikutuksia ja siksi ei ole suositeltavaa käyttää pitkiä aikoja yhtä ja samaa kasvia, jos ei ole varta vasten sellaiselle kuurille määrätty. Myös annoskoko voi vaikuttaa mitättömältä: viherjauheeseen tottumattoman kannattaa aloittaa varovasti 1/4 tl kuivattua viherjauhetta päivässä ja nostaa annosta vähitellen teelusikalliseen.

Välillä näkee väitettävän, ettei viherjauheita tai -smoothieita voi käyttää liikaa. Tästä olen eri mieltä. Nimittäin kyllä voi, ainakin kahdesta syystä:

 1) Viherjauhe puhdistaa elimistöä voimakkaasti ja äkillinen runsas annostus voi aiheuttaa melkoiset detox-oireet (oireet ovat yksilöllisiä, mutta mm. pahoinvointia, ripulia, päänsärkyä, äreyttä). Usein kehoa jo vaivaavat oireet voimistuvat hetkeksi ennen kuin alkavat helpottaa. Kannattaa siis aloittaa varovasti, omaa kehoa kuunnellen.

2) Vihreät on erinomainen K-vitamiinin lähde. K-vitamiini on keskeinen tekijä veren hyytymisessä ja esimerkiksi veritulpan jälkeen sen liikasaantia pitää välttää. Jos epäilee veritulppariskiä, on syytä olla maltillinen vihreän määrässä.

Luonnossa vapaana ja irrallaan kasvaneet kasvit ovat ravinnepitoisuudeltaan ja vaikutuksiltaan viljeltyjä sisaruksiaan vahvempia, joten saman tehon saa aikaan jo hyppysellisellä. Kasvit keräävät itseensä myös ympäristön myrkkyjä. Siksipä keruupaikka kannattaa valita ainakin kilometrin päästä moottoritiestä ja 500 metriä maantiestä. Lantaloitten ja ulkohuussien liepeillä kasvien nitriittipitoisuudet nousevat korkeiksi, joten sieltäkään ei kannata kasveja kerätä. Ja tietenkin, jos ei ole aikeissa hävittää kasvustoa kokonaan, tulee keräilyssä noudattaa malttia, eikä repiä kaikkia lehtiä saati kasvin juuria maasta.

Syötäväksi saa kerätä vain kasveja jotka varmasti tunnistaa ja vaarattomaksi tietää. Vaikka valtaosa kasveista onkin myrkyttömiä, löytyy Suomen luonnosta myös myrkyllisiä kasveja, joiden nauttiminen voi vaatia sairaalahoitoa. Keräämisen alkuun pääsee hyvin esimerkiksi Arktisten Aromeitten sivuilta löytyvän kasvilistan avulla. Kasvien myrkyllisyyttä voi puolestaan selvittää Myrkytystietokeskuksen kasviluettelosta.

Vettä ja suolaa allergiaan

17-vuotiaana tartuin ensimmäistä kertaa elämässäni allergialääkkeisiin. Koivun kevätiloittelu tuntui olevan liikaa limakalvoilleni ja hengitysteilleni. Siitä lähtien antihistamiinivalmisteet ovat olleet ystäviäni maalis-huhtikuun taitteesta juhannukseen, siis katupölyn ja lepän siitepölyn sekoituksesta koivun kukinnan loppumiseen. Vuosien varrella myös ympärivuotiset ristikkäisallergiat tulivat tutuiksi: pähkinöistä kurkun turpoamista ja mm. omenoista, nektariineista ja kirsikoista suun, nielun ja sisäkorvien kutinaa. Joulukukat pistivät aivastelemaan eikä eläintenkään kanssa ollut aina helppoa oleskella.

Kunnes tänä keväänä en ole tarvinnut ensimmäistäkään allergialääkettä! Syön myös lähes päivittäin pähkinäsekoitusta, jota en pari vuotta sitten olisi edes uskaltanut maistaa. Luonnollisesti myös kaikki ennen kutinaa aiheuttaneet hedelmät ja vihannekset kuuluvat jälleen ruokavaliooni. Kodissamme oli viime jouluna niin sypressi kuin hyasinttikin ja eläinten paijailukin on jälleen pelkästään mukavaa.

Viime syksynä sain vinkin, että allergiat helpottaisivat juomalla tavallista vettä ja syömällä laadukasta suolaa. Kuulosti aika paksulta, mutta päätin silti kokeilla. Aloitin nestetankkauksen juomalla vähintään kaksi litraa vettä päivän mittaan. On tärkeää, että vettä ei tankata kerralla, vaan juodaan hissuksiin niin, että se ehtii imeytyä kehoon läpijuoksun sijaan. Veden kuuluu olla myös puhdasta vettä, ei vissyä (sisältää vääränlaista suolaa) tai muita juomia (sisältävät yleensä sokeria ja lisäaineita). Yksi keino kehon vesivarantojen mittaamiseen on pissan värin ja hajun tarkkailu. Jos virtsa on tummaa ja voimakkaan hajuista, keho kärsii kuivuudesta.

Ensimmäiset pari päivää olivat aikamoisia. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, myös kehoon kertynyt neste lähtee liikkeelle, kun juo riittävästi ja vessassa sai siitä syystä juosta tiheään. En myöskään meinannut millään malttaa juoda tarpeeksi hitaasti siemaillen vaan ryystin mieluummin koko tuopillisen kerralla. Läpihän se tuli hetkessä ja taas jonotettiin jalat ristissä pikkulan ovella.

Vähitellen opin juomaan vettä oikein. Keho alkoi myös kaipaamaan vettä ja ottamaan sitä vastaan suurempia annoksia kerrallaan. Tätä nykyä kolme litraa vettä päivässä menee ihan huomaamatta ja kerta-annoskin voi erityisesti aamuisin lähennellä puolta litraa. Petrattavaa löytyy kyllä vielä siitä, että muistaisin juoda extraa aina kun nestettä poistuu elimistössä normaalia enemmän, siis mm. kahvin tai teen juonnin, hikoilun tai alkoholin nauttimisen yhteydessä.

Vaan ei se pelkkä vesi, mutta myös se suola. Prosessoitu ruokasuola joutaa roskiin ja tilalle kannattaa hankkia laadukasta meri- ja ruususuolaa. Valkaistu, teollinen pöytäsuola on terveydelle haitallista ja siitä syystä suolasta syystäkin varoitellaan. Elimistömme kuitenkin tarvitsee suolaa toimiakseen ja puhdistamaton luonnonsuola (siis meri- tai ruususuola) onkin terveyttä ylläpitävä tuote. Natriumin ja kloridin lisäksi se sisältää kymmeniä elimistömme tarvitsemia aineita. Netistä löytyy runsaasti suolatietoutta, alkuun pääsee hyvin tutustumalla esimerkiksi Saltlifen tai Terveydenjuuren sivustoon.

Käytännössä imeskelin meri- tai ruususuolahippuja yleensä kahdesta viiteen hippusta päivässä. Jotkut kehottavat liottamaan suolan veteen, mutta sain ohjeeksi nimenomaan imeskellä hiput. Ruoansulatus alkaa jo suussa ja suola pääse imeytymään suun limakalvoilta sinne minne tarvitaan tekemättä mutkaa mahan ja suoliston kautta. Suolan tarve on yksilöllistä ja se myös vaihtelee päivästä toiseen. Helppo tapa testata, onko suolaa kehossa riittävästi, on maistella sitä. Jos suola maistuu pahalta, siitä on vajetta. Kun suolaa on elimistössä sen toimintakyvyn kannalta riittävästi, suolan jälkimaku muuttuu makeaksi. Ja kun kehon suolavarastot ovat täynnä, muuttuu suola taas pahan ja suolaisen makuiseksi - keho kertoo, että nyt riittää.

Mm. länsimaiset elämäntapamme, nautintoaineet, lääkkeet sekä stressi lisäävät kehomme happamuutta. Elimistömme reagoi liikaan happoisuuteen esimerkiksi närästäen ja allergiaoirein. Happamuuteen ja sen aiheuttamiin oireisiin ei suola auta, vaan ensiapu on riittävä veden juominen. Veden avulla elimistömme pystyy poistamaan happojen neutraloitumisesta syntyneet kuona-aineet jotta ne eivät varastoituisi kehoomme aiheuttamaan lisää oireita. Ensin siis riittävästi vettä, sitten kohtuudella suolaa. Vesi- ja suolatasapainon pikkuhiljaa korjaantuessa kehon vastustuskyky kasvaa ja siinä samassa myös sen kyky käsitellä allergeenejä omin voimin. Muutos ei tapahdu hetkessä, vaan se ottaa viikkojen sijasta kuukausia.

En voi väittää, että olisin ollut täysin allergiaoireeton. Hasselpähkinä aiheuttaa edelleen vähän kutinaa suussa, samoin tietyt omenalajikkeet. Katupölyyn voi tuskin kukaan koskaan tottua. Runsas, välitön veden juominen heti allergiaoireiden ilmaannuttua on kuitenkin ollut oivallinen keino saada oireet kuriin, enkä ole lääkkeitä tarvinnut. Mekaaniseen pölynpoistoon on puolestaan nenähuuhtelu ollut verraton apu.

Sen verran helppo ja halpa tämä vinkki on ollut, että vapautan ilomielin kausiallergiaani koskevan lääkäriajan sitä enemmän tarvitsevalle ja jaan tyytyväisenä kokemustani eteenpäin. Jos et usko, kokeile itse. Toivottavasti sinäkin yllätyt positiivisesti.

Kuu ja kasvimaa, osa 1

Viime kesänä kasvimaallani ei kasvanut mikään. Tai melkein mikään. Tai melkein mikään itse kylvämäni, jos ihan tarkkoja ollaan. Rikkaruohot viihtyivät kyllä ja ostotaimetkin sinnittelivät niin, että jotain satoa pihan perältä irtosi. Jäljelle jäi kysymys "miksi?"

Veden puutteesta ei kuiva rinnetonttimme viime vuonna päässyt kärsimään - sadetta saatiin täälläkin vähintään kylliksi. Viettävä rinne ja muruinen maa pitivät kuitenkin huolen siitä, etteivät kasvit päässeet hukkumaankaan. Tai eivät olisi päässeet, jos olisivat edes itäneet ensin. Tilli ei nimittäin nostanut maanpinnalle ensimmäistäkään tainta. Kanankakkaa ja kalkkiakin kasvimaalle kannoin, joten kasvualustassakaan ei ollut merkittäviä eroja verrattuna aikaisempaan kesään, jolloin kasvun ihme kyllä tapahtui. Kaiken kukkuraksi innokas kotipuutarhuriystäväni toiselta puolen Suomea valitti samaa.

Yhdessä tuumin päätimme kääntää katseemme taivaalle ja kokeilla tänä vuonna, onko vanhan kansan viisauksissa kuun vaiheista mitään perää. Perimätieto kertoo, että kuun vaiheita seuraamalla löytyy paras aika kylvöille ja myös ne ajat, jolloin siemeniä ei kannata maahan pistää. Perusidea kuuluu, että kasvavalla kuulla kylvetään ylöspäin kasvavat siemenet, kuten salaatti ja laskevalla kuulla puolestaan alaspäin kasvavat, kuten peruna ja porkkana.

Testaus alkoi maalis-huhtikuussa esikasvatettavien siementen kylvöllä. Katse taivaalle ja kalenterista vielä tarkistus, että kuu on varmasti kasvussa ja sitten sormet multaan. Tein ensimmäiset kylvöt kaksi päivää ennen täysikuuta, siis aivan kasvavan kuun loppumetreillä. Aika ei ollut otollisin, mutta ajattelin, että ehkä se riittää, että kasvavalla kuulla. Kyllähän sieltä mullasta jotain nousi, mutta tulos ei oikein vakuuttanut. Ensi kuussa uusiksi, ajattelin. Seuraava kylvö siis parin viikon päästä heti uuden kuun (mustan kuun) mentyä ja johan rupesi lyyti kirjoittamaan! Isojen siementen osalta (jotka voi helposti laskea) kaikki itivät vauhdilla ja pienistäkin voisin väittää samaa, vaikken varmaksi pystykään sanomaan. Niitä hiirenpipanoita kun en tullut laskeneeksi ennen kylvämistä. Siemenet kylvöihin tulivat samoista pusseista, multa oli samaa ja idätyspaikkakin oli tismalleen sama, joten niitten suhteen ei kannattanut spekuloida. Sitä tietysti voi pohtia, lorahtiko purkkeihin juuri saman verran vettä, mutta tasaisen kosteita tuorekelmulla peitetyt purkit mielestäni olivat. Kuulla taisi toden totta olla väliä.

Muutama päivä sitten sain sitten viimein kasvimaalla ensimmäiset kasvulaatikot kylvökuntoon. Vilkaisu kalenteriin ja toteamus, että laskevan kuun puolivälissä mennään. Aamulla suuntasin kasvimaalle mukanani porkkanan, punajuuren ja nauriin siemet sekä useita taimipurkkeja. Minulle ei ole vielä selvinnyt, koska karaistujen taimien siirtäminen olisi otollisinta, mutta järkeilin, että niitten parempi olla maassa kuin kärsiä paahteesta mustissa purkeissa juuria poltellen. Koemielessä kylvin myös salaatinsiemeniä väärään aikaan. Teen uuden salaattikylvön, kun kuu kääntyy taas kasvuun ja aika on niille otollinen. Sitten vertailen tuloksia. Veikkaanpa, että tulen yllättymään.

Tähän mennessä kokeilut ja kokemukset ovat olleet lupaavia ja aion seurata kuun vaiheita jatkossakin. Kuun vaikutus ei myöskään ulotu ainoastaan puutarhahommiin, vaan kattaa lähes kaiken, mitä kuvitella saattaa. Opiskeltavaa ja kokeiltavaa siis riittää yllin kyllin - mitä sitä suotta suin päin uskomaan, jos voi itse testata. Heille, joita kuun vaiheet ja vaikutukset kiinnostavat, suosittelen lämpimästi Yläkuu -sivustoa. Sieltä löytyy mm. hyvin kattavasti kuutietoutta, kuun täsmällinen vaihe sekä vinkkejä askareiden ajoittamiseen.

Ihana kamala aurinko

Tässä keväässä ja alkukesässä on ollut poikkeuksellisen paljon auringonpaistetta ja hellettä. Mikäs sen ihananpaa, paitsi jos on herkkäihoisena taipuvainen palamaan jo matkalla jäätelökioskille. Kauppojen hyllyt notkuvat aurinkosuojista, mutta viimeistään sen jälkeen, kun luin Noora Shinglerin Kemikaalicocktail-bloggauksen aiheesta, on ajatuskin aurinkovoiteiden levittämisestä omalle ja erityisesti lasten iholle sattunut sydämeen.

Päällimmäisenä  Kemikaalicocktailin kirjoituksesta on jäänyt mieleeni, että aurinkorasvojen kaikkia vaikutuksia ei tunneta tutkimuksista huolimatta. Tiedetään kuitenkin mm. että rasvat allergisoivat monia (aurinkoihottuma voikin johtua suojavoiteesta, ei auringosta) ja että ne toimivat hormonien kaltaisesti. Rasvat suojaavat ihoa ainoastaan palamiselta, eivät ihosyövältä. Rasvoilla halutaan tehdä aurinko vaarattomaksi ja auringon kokopäiväinen palvonta tavoiteltavaksi toiminnaksi. Lopulta uimisen ja peseytymisen myötä voiteet päätyvät vesistöjen kautta juomaveteemme ja kertyvät ravintoketjun myötä lopulta lautasillemme ja sisuksiimme. Siis sen jälkeen, kun 60% iholle sivellystä rasvasta on jo päätynyt suoraan elimistömme sisäpuolelle. Tieto lisää tuskaa.

Mikäs siis avuksi? Aurinko paahtaa päivästä toiseen, ulos pitäisi päästä leikkimään, uimaan ja olemaan, puutarha ja kasvimaa kaipaavat huomiota, eikä kauppamatkaakaan pysty taittamaan varjossa. Kaiken päälle hiki tulee jo ollessa eivätkä pitkähihaiset t-paidat kertakaikkiaan vedä vertoja kesämekoille.

Koska otsonikerros on huvennut arktisten alueiden yläpuolelta muuta maapalloa nopeammin, ei Pohjolan viisto auringonpaiste ole etelän aurinkorantojen kohtisuoraa paistetta turvallisempaa. Vaatteet ja varjo ovat tietenkin parasta suojausta. Aurinko on paahtavimmillaan keskipäivän aikaan (11-14), jolloin kannattaa välttää itsensä tietoista grillaamista. Yllättävää apua voi löytyä myös keittiön kaapista. Kookosöljy nimittäin suojaa ihoa auringossa ja hoitaa samalla suurinta elintämme. Plussaa on vielä miellyttävä tuoksu - siis jos kookoksesta tykkää. Ihonhoitotarkoituksiin tulee käyttää purkeissa saatavaa kylmäpuristettua kookosöljyä, ei voihyllystä löytyvää nk. munkkirasvaa.

Kookosöljy ei tee ihoa palamattomaksi, eikä sen turvin kannata altistaa itseään auringolle tuntikausia yhtäsoittoa. On tärkeää kuunnella kehoaan ja uskoa sitä. Keho kertoo kyllä, koska on tarvetta kääntää suojattu selkä aurinkoa kohti tai vetäytyä varjoon. Henkilökohtaisesti kestän keskipäivän kesäaurinkoa maksimissaan 20 minuuttia ennen käryn käymistä. Talven jälkeen aurinkoon tottumaton ihoni ei senkään vertaa. Kookosöljyn turvin olen kuitenkin voinut esim. käydä noutamassa lapset kerhosta puolenpäivän aikaan t-paita päällä ilman käsivarsien palamista (aikaa edestakaiseen reissuun menee n. 45 minuuttia). 

Olen kuullut, että kaakaovoilla olisi myös auringolta suojaava vaikutus, mutta omakohtaisia kokemuksia sen käytöstä minulla ei vielä ole. Runsaaasti lisävinkkejä kookoksen käyttöön täältä.