maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kuu ja kasvimaa, osa 1

Viime kesänä kasvimaallani ei kasvanut mikään. Tai melkein mikään. Tai melkein mikään itse kylvämäni, jos ihan tarkkoja ollaan. Rikkaruohot viihtyivät kyllä ja ostotaimetkin sinnittelivät niin, että jotain satoa pihan perältä irtosi. Jäljelle jäi kysymys "miksi?"

Veden puutteesta ei kuiva rinnetonttimme viime vuonna päässyt kärsimään - sadetta saatiin täälläkin vähintään kylliksi. Viettävä rinne ja muruinen maa pitivät kuitenkin huolen siitä, etteivät kasvit päässeet hukkumaankaan. Tai eivät olisi päässeet, jos olisivat edes itäneet ensin. Tilli ei nimittäin nostanut maanpinnalle ensimmäistäkään tainta. Kanankakkaa ja kalkkiakin kasvimaalle kannoin, joten kasvualustassakaan ei ollut merkittäviä eroja verrattuna aikaisempaan kesään, jolloin kasvun ihme kyllä tapahtui. Kaiken kukkuraksi innokas kotipuutarhuriystäväni toiselta puolen Suomea valitti samaa.

Yhdessä tuumin päätimme kääntää katseemme taivaalle ja kokeilla tänä vuonna, onko vanhan kansan viisauksissa kuun vaiheista mitään perää. Perimätieto kertoo, että kuun vaiheita seuraamalla löytyy paras aika kylvöille ja myös ne ajat, jolloin siemeniä ei kannata maahan pistää. Perusidea kuuluu, että kasvavalla kuulla kylvetään ylöspäin kasvavat siemenet, kuten salaatti ja laskevalla kuulla puolestaan alaspäin kasvavat, kuten peruna ja porkkana.

Testaus alkoi maalis-huhtikuussa esikasvatettavien siementen kylvöllä. Katse taivaalle ja kalenterista vielä tarkistus, että kuu on varmasti kasvussa ja sitten sormet multaan. Tein ensimmäiset kylvöt kaksi päivää ennen täysikuuta, siis aivan kasvavan kuun loppumetreillä. Aika ei ollut otollisin, mutta ajattelin, että ehkä se riittää, että kasvavalla kuulla. Kyllähän sieltä mullasta jotain nousi, mutta tulos ei oikein vakuuttanut. Ensi kuussa uusiksi, ajattelin. Seuraava kylvö siis parin viikon päästä heti uuden kuun (mustan kuun) mentyä ja johan rupesi lyyti kirjoittamaan! Isojen siementen osalta (jotka voi helposti laskea) kaikki itivät vauhdilla ja pienistäkin voisin väittää samaa, vaikken varmaksi pystykään sanomaan. Niitä hiirenpipanoita kun en tullut laskeneeksi ennen kylvämistä. Siemenet kylvöihin tulivat samoista pusseista, multa oli samaa ja idätyspaikkakin oli tismalleen sama, joten niitten suhteen ei kannattanut spekuloida. Sitä tietysti voi pohtia, lorahtiko purkkeihin juuri saman verran vettä, mutta tasaisen kosteita tuorekelmulla peitetyt purkit mielestäni olivat. Kuulla taisi toden totta olla väliä.

Muutama päivä sitten sain sitten viimein kasvimaalla ensimmäiset kasvulaatikot kylvökuntoon. Vilkaisu kalenteriin ja toteamus, että laskevan kuun puolivälissä mennään. Aamulla suuntasin kasvimaalle mukanani porkkanan, punajuuren ja nauriin siemet sekä useita taimipurkkeja. Minulle ei ole vielä selvinnyt, koska karaistujen taimien siirtäminen olisi otollisinta, mutta järkeilin, että niitten parempi olla maassa kuin kärsiä paahteesta mustissa purkeissa juuria poltellen. Koemielessä kylvin myös salaatinsiemeniä väärään aikaan. Teen uuden salaattikylvön, kun kuu kääntyy taas kasvuun ja aika on niille otollinen. Sitten vertailen tuloksia. Veikkaanpa, että tulen yllättymään.

Tähän mennessä kokeilut ja kokemukset ovat olleet lupaavia ja aion seurata kuun vaiheita jatkossakin. Kuun vaikutus ei myöskään ulotu ainoastaan puutarhahommiin, vaan kattaa lähes kaiken, mitä kuvitella saattaa. Opiskeltavaa ja kokeiltavaa siis riittää yllin kyllin - mitä sitä suotta suin päin uskomaan, jos voi itse testata. Heille, joita kuun vaiheet ja vaikutukset kiinnostavat, suosittelen lämpimästi Yläkuu -sivustoa. Sieltä löytyy mm. hyvin kattavasti kuutietoutta, kuun täsmällinen vaihe sekä vinkkejä askareiden ajoittamiseen.


2 kommenttia:

  1. Jihuu, vihdoin löysin perille!! :) Kiitos vielä viimeisestä, aivan ihanat sivut sinulla! T. Reija :) Tule ihmeessä vieraisille minunkin blogeihin :) Ihana kun tavattiin :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa nähdä sut täällä! :) Ilo kohtaamisesta oli myös minun puolellani. Ja kyllähän mä sun blogeja luen, mutta pitääpä tulla sinne huutelemaankin. ;)

    VastaaPoista